Skip to main content
Kirsi Leppälä oli R-kioski-yrittäjä.

Kioskiyrittäjyys ajoi Kirsin, 51, henkilökohtaiseen konkurssiin: Menetin kaikki säästöni ja mielenterveyteni – lue pysäyttävä tarina!

Etelä-Pohjanmaan Teuvasta kotoisin oleva Kirsi Leppälä, 51, haaveili omasta kioskista jo pikkutyttönä.

Kirsin unelma toteutui vuonna 1998, kun hän osti elintarvike-grillikioskin Helsingin Kontulasta.

Liike menestyi, mutta hän myi kioskin jäädessään äitiyslomalle. Kun lapset kasvoivat ja menivät kouluun, Kirsti osti toisen kioskin.

– Liike mahdollisti perheelle mukavan elintason. Meillä oli varaa jopa etelänmatkoihin, Kirsi muistelee kaihoisasti.

Hän erosi miehestään vuonna 2010. Kirsi kouluttautui lähihoitajaksi pari vuotta myöhemmin.

– Sitten rakastuin lappeenrantalaiseen mieheen, jonka perässä muutin näihin maisemiin, Kirsi kertoo ja viittaa ikkunasta näkyvään, vielä jäiseen Saimaaseen.

Lue myös: Tämä teini ei lorvi kesälomalla – Lauri, 14, pyörittää omaa kesäkioskia Lahdessa!

Aloituspääoma lainalla

Kirsi päätti palata jälleen kioskibisnekseen uudessa kotikaupungissaan, mutta tällä kertaa R-kioski-yrittäjänä.

Monet franchise-ketjut mainostavat, että omaan yritykseen pääsee kiinni hyvinkin halvalla, reilusti alle kymppitonnilla.

Kirsillä oli omaa rahaa 9 000 euroa, lisäksi hän sai yrityspankista 5 000 euron lainan ja 25 000 euron pankkitakauksen.

Hän joutui maksamaan 2 500 euroa osakeyhtiön perustamisesta, koska pelkkä toiminimi ei riittänyt franchise-sopimuksen solmimiseen.

R-kioskin franchise-toiminta nousi julkisuuteen alkuvuodesta, kun 10 konkurssin tehnyttä yrittäjää jätti Vantaa käräjäoikeuteen kanteen. Käräjäoikeus päätti jättää sen käsittelemättä. – Myös minulle sanottiin, että on turhaa lähteä taistelemaan oikeuteen, Kirsi Leppälä kertoo.
R-kioskin franchise-toiminta nousi julkisuuteen alkuvuodesta, kun 10 konkurssin tehnyttä yrittäjää jätti Vantaa käräjäoikeuteen kanteen. Käräjäoikeus päätti jättää sen käsittelemättä. – Myös minulle sanottiin, että on turhaa lähteä taistelemaan oikeuteen, Kirsi Leppälä kertoo.

Sopimuksen jälkeen Kirsille osoitettiin jo valmis R-kioski työntekijöineen.

– Se ei sijainnut siellä, minne olisin halunnut perustaa yritykseni alun perin.

Lue myös: Iida Ketola: Yrittäjän arki teki minut sairaaksi!

Palkaton harjoittelu

Ongelmat alkoivat pian avajaisten jälkeen maaliskuussa 2016.

– Mikään ei kelvannut silloiselle aluemyyntipäällikölle. Jo parin viikon kuluttua minulle huomautettiin, että myynnit ovat laskeneet, vaikka en ollut päässyt kunnolla edes alkuun.

– Olipa omituista olla yksityisyrittäjä, jolla oli esimiehiä. Tein töitä yli sata tuntia viikossa, vaikka mainoksessa luvattiin noin 50 tuntia. Kaikkien kulujen jälkeen käteen jäi noin 1 500 euroa palkkaa kuussa.

Franchise-ehtoihin vedoten Kirsi passitettiin myös palkattomaan harjoitteluun Joutsenoon kahdeksi kuukaudeksi.

– En saanut edes kilometrikorvauksia tuolta ajalta. Jos en olisi suostunut, sopimukseni olisi pantu poikki.

Vain noin kuukausi sopimuksen jälkeen Kirsi kutsuttiin palaveriin Lappeenrannan tyhjälle raviradalle. Siellä kaksi esimiestä vaati irtisanomispapereiden allekirjoittamista.

– Onneksi olin Kauppiasliiton jäsen, ja sain sieltä toimintaohjeet. Lisäksi pankki ymmärsi tilanteeni ja vapautti minut takauksesta. Menetin kuitenkin omat, yli 9 000 euron säästöni. Kun kyselin rahojen perään, niillä oli kuulemma maksettu työntekijöiden palkat.

Kirsin Eetu-poika ja hänen ystävänsä olisivat halunneet auttaa kioskinpidossa, mutta se ei esimiehille sopinut.
Kirsin Eetu-poika ja hänen ystävänsä olisivat halunneet auttaa kioskinpidossa, mutta se ei esimiehille sopinut.

Lue myös: Suomen Subway-kohu: ex-työntekijä paljastaa yksityiskohdat järkyttävästä alistamisesta!

Uusi työpaikka

Kirsi kokee tulleensa perin pohjin huijatuksi.

– Masennuin, sain paniikkikohtauksia ja jouduin sairauslomalle. En saanut sairausajalta palkkaa, koska olin yksityisyrittäjä. Kuulin myöhemmin, että myös edeltäjälleni oli käynyt hieman vastaavalla tavalla.

– Kaiken huippuna nämä esimiehet väittivät jälkikäteen, että olin lähtiessäni varastanut kioskista hotdog-leimasimen. Se loukkasi syvästi. Tuntui kuin minulla ei olisi ollut lainkaan ihmisarvoa.

Tällä hetkellä Kirsi työskentelee lähihoitajana vanhusten hoivapalvelussa. Hän nauttii työstä, josta saa suoran palautteen.

– Tarinani olkoon varoittava esimerkki liiasta sinisilmäisyydestä ja kiltteydestä. Franchise-yrittäjänä on oltava todella kovapintainen ja luettava sopimustekstit moneen kertaan huolella läpi.

Elämänilonsa takaisin saanut Kirsi tekee nyt lähihoitajan töitä vanhusten parissa.
Elämänilonsa takaisin saanut Kirsi tekee nyt lähihoitajan töitä vanhusten parissa.

Lue myös: Suomen nuorin yrittäjä on myös hevosmies: haaveissa hevosklinikka ja korutehdas!

Mikä on franchise-sopimus?

• Franchise- eli toimilupasopimus on menettely, jossa yrittäjä hankkii oikeuden käyttää tiettyä tavaramerkkiä ja menetelmiä harjoittamassaan yritystoiminnassa.

• Tästä oikeudesta yrittäjä suorittaa korvauksen, joka voi olla vuosimaksu tai prosentuaalinen osuus myynnistä tai voitosta.

• Yleisimpiä franchise-yrityksiä ovat esimerkiksi hampurilaisravintolat ja elintarvikekioskit.

• Franchising-ottaja sitoutuu noudattamaan toimintaohjeita ja suuntaviivoja sekä täyttämään laatuvaatimukset. Lisäksi hän kantaa yrittäjäriskin.

Lähde: Suomen Franchising Yhdistys ry


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
Anne Pennanen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!