Hyppää pääsisältöön
Danita Westphal

Kiinteistönvälittäjä Danita Westphal auto-onnettomuudessa: Olen kiitollinen, että olen hengissä!

Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä Danita Westphal joutui vakavaan auto-onnettomuuteen tänään perjantaina Sipoossa. Danita oli matkalla aamuvarhaisella töihin, kun menetti autonsa hallinnan mitä ilmeisemmin mustan jään takia.
 
- Tie oli todella liukas, kun lähdin aamulla töihin. Minulla oli kiire, mutta ajoin siitä huolimatta rajoitusten mukaan tai itse asiassa normaalia hitaampaa vauhtia, koska tiesin, että tie on liukas. Yhtäkkiä auto lähti heittelemään tiellä, eivätkä jarrut tai ohjaus auttaneet. Lopulta auto syöksyi pusikkoon ja lennähti kyljelleen. Emme päässeet omin avuin autosta pois, vaan paikalle jouduttiin hälyttämään apua, Danita kertoo Seiskalle.

Danita selvisi onnettomuudesta ilman vammoja, mutta auto hinattiin korjattavaksi. 

- Tilanne oli pelottava, mutta kaikki on nyt hyvin. Olen kiitollinen, että olen hengissä. Auto saadaan varmasti korjattua ajokuntoon, Danita kertoo.


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!