Uutiset

Kiinalaismaskeilla äkkirikastunut Onni Sarmaste peri velkaa väkivaltaisesti - kävi kaverinsa päälle kesken pihatalkoiden ja pieksi lapiolla!

17.04.2020 10:47

Kohutun koronamaskikaupan myötä julkisuuteen ponnahtanut liikemies Onni Sarmaste, 38, vaikuttaa tekevän bisnestä sellaisella tavalla, että oma henki ja terveys ovat vaakalaudalla. Onni Sarmaste on itse antanut ymmärtää, että tällä hetkellä häntä jahtaa jokin rikollisporukka. Mies on joutunut poistumaan kodistaan joksikin aikaa. Yksi syy päätökselle vetäytyä kotikulmilta oli kivi, joka lensi hänen ikkunastaan sisään. 

aeyr

Rikolliset väitetysti heittivät Onni Sarmasteen keittiön ikkunasta kiven sisään pääsiäisviikolla. 

Tuomio vuodelta 2010

Seiskan tekemän selvityksen mukaan liikemies Onni Sarmasteella on vauhdikkaiksi eskaloituneista bisneskuvioista kokemusta jo vuosien takaa. Aina uhrina ei ole ollut mies itse. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta nimittäin selviää, että Sarmaste sai vuonna 2010 tuomion yhtiökumppaninsa pahoinpitelystä ja laittomasta uhkaamisesta.

Tuomion mukaan kohuliikemies vaati yhtiökumppaniltaan kuukausien ajan rahasuoritusta. Kun rahoja ei kuulunut, niin Sarmaste ilmestyi entisen bisnespartnerinsa kotiin. Talolla oli meneillään pihatalkoot. Sarmaste kävi kaveriinsa käsiksi ja rikkoi tältä ensin silmälasit. Sitten Sarmaste löi miestä useita kertoja nyrkillä naamaan. 

Tuomiolauselman mukaan "ainakin kolme lyöntiä on osunut kasvoihin seurauksin, että poskipää on turvonnut ja alahuuleen on tullut haava". Tämän jälkeen Sarmaste oli lyönyt miestä pihalla olleella lapiolla.

- Uskottavana on pidettävä XX:n kertomusta, että Sarmaste oli lyönyt häntä kohti lapiolla ja että hänen on onnistunut lyönnit jalallaan torjumaan, käräjäoikeuden tuomion perusteluissa todetaan.

Pahoinpitelyn jälkeen Sarmaste ilmoitti kumppanilleen, että ”kuolet vielä tänään.

oikeus

Kuvakaappaus käräjäoikeuden päätöksestä (8.11.2010).

Sarmaste tuomittiin pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 70 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 4 480 euroa. Lisäksi Sarmaste joutui korvaamaan uhrilleen kärsimyksestä 500 euroa ja kivusta ja särystä 300 euroa. Sarmaste myönsi pahoinpitelyn, eikä kumpikaan osapuolista hakenut tuomiolle valituslupaa. Pari viikkoa pahoinpitelyn jälkeen oikeus määräsi Sarmasteen vuoden pituiseen lähestymiskieltoon miestä kohtaan.

Onni Sarmaste ilmoitti tuolloin, liki vuosikymmen sitten, asuvansa Maltalla. Pahoinpitelyn kohteeksi joutunut bisneskumppani kuitenkin kertoi oikeudelle, että todellisuudessa Onni Sarmaste asui Suomessa, vaikka postiosoite väitti miehen oleskelevan ulkomailla. 

Autokohu

Onni Sarmasteen LDN Legal Partners -yrityksen tilille kilahti siis huhtikuun alussa 4,98 miljoonaa euroa. Rahat olivat peräisin Suomen valtiolta, sillä Huoltovarmuuskeskus halusi tilata suureen tarpeeseen ison määrän hengitysmaskeja terveydenhoidon käyttöön. Toimituksissa ilmenneiden epäselvyyksien myötä maskikaupoista alkoi poliisitutkinta ja Huoltovarmuuskeskuksen johtaja sai potkut. Kaiken päälle maskit olivat tarkoitukseensa sopimattomia.

Onni Sarmasteen varallisuus ampaisi diilin myötä taivaisiin. Lähipiirin mukaan liikemies ei ole mitenkään ainakaan peitellyt sitä, että hänestä tuli miljonääri yhdessä yössä. 

wetttt

Puolen millin Bentley

- Onni osti heti rahat saatuaan Luxury Collection -autokaupasta Betley Continental -auton (kuvassa ylhäällä), joka maksoi lähes 500 000 euroa. Lisäksi Onni osti myös Porschen, useat eri lähteet kertovat Seiskalle. 

Seiskan paljastettua kohutut autokaupat Sarmaste on nyttemmin itsekin vahvistanut ostaneensa puolen miljoonan Benteyn sekä Porschen.

– Ei tämä kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että mulla on aina ollut luksusautoja. Olen pitkän linjan autoharrastaja, ja mulla on ollut niin Ferrari kuin eri Porscheja ja Mersujakin. Tälläkin hetkellä mulla on useampi auto, esimerkiksi yksi Maseratikin. Kaikkia omistamiani autoja en edes muista, eli ei pitäisi olla uutinen, että minä ostan autoja, Sarmaste sanoi Ilta-Sanomille.

Onni

Onni Sarmaste vaurastui äkisti maskikaupoillaan. Kuva: Facebook. 

Naapurit näkivät

Helsingin Lehtisaaresta kerrotaan, että Sarmasteen ökyautot olivat vielä huhtikuun alussa parkissa hänen asuntonsa edessä. 

- Viime viikon alussa Sarmaste siirsi autonsa pois asunnoltaan, koska joku heitti kiven hänen ikkunastaan sisään, naapurustosta kerrotaan.

Seiskan tietojen mukaan Sarmaste on hehkuttanut sosiaalisessa mediassa lähipiirilleen ökyautokauppojaan. 

- Onni kehui autojaan ja tuumasi vain, että ”karavaani kulkee ja koirat haukkuu”, Seiskalle hekotellaan. 

Autoliike kommentoi

Luxury Collection -autokaupan sivuilla oli vielä pari viikkoa sitten myynnissä musta Bentley Continental, joka maksoi lähes puoli miljoonaa. Nyt auto on poistunut sieltä, ja lähipiiri vahvistaa auton olevan nyt Sarmasteen omistuksessa.

Seiska tavoitti Luxury Collection -autotalon johtaja Esa Schroderuksen, joka kertoi, että maalis-huhtikuussa oli myyty ”parikin Bentley Continentalia”. Nyt kyseisiä autoja ei ole enää saatavilla. 

- En voi paljastaa asiakkaiden henkilöllisyyttä, Schroderus linjasi.

 

EDIT: klo 12 lisätty tekstiin tuomion perustelut lapiolla lyömiseen liittyen.

Teksti:Seiskan työryhmä
Kuvat:Seiskan toimitus ja Panu Hörkkö
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!