fbq
Uutiset
23.07.2018 22:04
Teksti: Emmi Ikonen|Kuvat: Kristian Wallin
Aatu Itkonen on kevytyrittäjä.
Katutaikuri Aatu, 17, teki intohimostaan bisneksen – ryhtyi yrittäjäksi jo 15-vuotiaana: ”Laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla!”
Uutiset
23.07.2018 22:04
Teksti: Emmi Ikonen|Kuvat: Kristian Wallin

Kevytyrittäjänä toimiva taikuri ja esiintyjä Aatu Itkonen, 17, on ehtinyt ikäisekseen paljon. Vaikka hän nyt pyörittää monipuolista bisnestään kuin vanha konkari, kaikki alkoi kuitenkin pienestä.

– Esiinnyin ensimmäisen kerran taikurina tuttavan synttäreillä kuudesluokkalaisena. Sana levisi puskaradion kautta, ja aloin saada enemmän keikkoja, Aatu muistelee.

Lue myös: Suomen nuorin yrittäjä on myös hevosmies: haaveissa hevosklinikka ja korutehdas!

Monipuolinen esiintyjä

Pelkkä taikominen alkoi kuitenkin tuntua liian pieneltä, ja Aatu alkoi laajentaa toimintaansa. Mukaan tulivat ensin luennointi kouluissa ja seminaareissa, sittemmin myös juontotyöt.

– Minulle sanottiin, että olisi kiva, jos puhuisin yrittäjyydestä omasta näkökulmastani. Olin vähän epäileväinen, mutta päätin kokeilla asiaa. Innostuin aiheesta, ja kerroin myös muille kouluille tekeväni tällaista. Tänä vuonna olen puhunut noin 3 000 nuorelle, Aatu kertoo.

Aatun mukaan taikuus on edelleen suosittua viihdettä Suomessa.
Aatun mukaan taikuus on edelleen suosittua viihdettä Suomessa.

Lue myös: Tämä teini ei lorvi kesälomalla – Lauri, 14, pyörittää omaa kesäkioskia Lahdessa!

Työ aikuisti

Aatu kokee aikuistuneensa matkan varrella. Se on tapahtunut puolipakolla, sillä hän on organisoinut kaiken toimintansa itse.

– Sellainen työ laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla. Minun pitää miettiä esimerkiksi show'ni sisältö ja kohderyhmä hyvin tarkkaan.

Nuori esiintyjä työllistää itsensä lisäksi myös apulaisen. Keikoilla kulkee mukana yksi henkilö kuljettajana ja valokuvaajana. Ensimmäiset palkat Aatu maksoi 16-vuotiaana.

– Alaikäisenä en voi tietenkään ajaa itse. Keikkatilanteeni on onneksi niin hyvä, että voin palkata apua.

Aatusta tuli kevytyrittäjä 15-vuotiaana. Myös toiminimi oli harkinnassa, mutta kevytyrittäjyys tuntui sopivammalta. – Firma hoitaa byrokratian, ja minulle jää aikaa muuhun.
Aatusta tuli kevytyrittäjä 15-vuotiaana. Myös toiminimi oli harkinnassa, mutta kevytyrittäjyys tuntui sopivammalta. – Firma hoitaa byrokratian, ja minulle jää aikaa muuhun.

Lue myös: 11-vuotias yrittäjä tapasi ministerit Kesärannassa: Huoli nuorten syrjäytymisestä!

Suunnitelmat selvillä

Tulevaisuudessa Aatu haluaisi työllistyä joko esiintyjänä tai media-alan kulisseissa.

– Esiintyjän työt, kuten juontaminen kiinnostaa. Lisäksi olen innostunut tv-tuotantotöistä, Aatu kertoo.

Hän haluaa kannustaa muitakin nuoria yrittäjyyteen ja itsensä löytämiseen.

– Usko itseesi ja rakenna sitä kautta omaa juttuasi. Siitä kaikki lähtee!

 

Tilaa Seiskan uutiskirje! »