Hyppää pääsisältöön
Kari Hotakainen

Kari Hotakaisen firma nakutti jättituloksen: 155 000 euron voittopotti!

Arvostettu sanankäyttäjä Kari Hotakainen kuuluu suomalaisen kirjallisuuden mammutteihin.

Finlandia-voittaja suoltaa parin vuoden välein kiiteltyjä kirjoja, mikä on näkynyt myös miehen verotiedoista. Viimeisin opus, Henkireikä, myi ilmestymisvuonnaan 18 800 nidettä.

Viime vuonna Kari päätti ruveta kanavoimaan menestystään oman osakeyhtiön alle. Putiikki kantaa nimeä Sanavalinta Oy, ja se teki heti ensimmäisellä tilikaudellaan messevän voiton.

Yritys kirjasi 252 000 euron liikevaihdolla 155 000 euron tuloksen.

Tv:stä lisätuloja

Verrattain suuresta liikevaihdostaan huolimatta yhtiöllä ei ole juurikaan kiinteitä kuluja.

Viime vuonna sen suurin menoerä olivat henkilöstökulut, joihin upposi noin 40 000 euroa. Seuraavaksi eniten voittoa söivät 39 000 euron tuloverot.

Oman yrityksen perustamisen taustalla saattaa olla Karin hyppy televisioesiintyjäksi.

Hän hurmaa MTV3:n Pitääkö olla huolissaan? -paneelishow’ssa kyynisellä huumorillaan kollegoidensa Miika Nousiaisen, Tuomas Kyrön ja vaihtuvien vieraiden kanssa.

Nosti osinkoja

Kari nosti rotevasta tuloksesta reilut 12 500 euron osingot. Loppuosa 169 000 euron varoista jätettiin yhtiön pankkitilille odottamaan sopivaa käyttötarkoitusta.

Firman omasta pääomasta vain 36 000 euroa on sijoitettuna.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!