Kai Merilä kaipaa edesmennyttä ystäväänsä – ”Suhde Matti Nykäseen oli kuin toinen avioliitto!”

Matti Nykänen ja toimittaja Kai Merilä, 52, ystävystyivät 1990-luvun alussa. Mäkihyppääjälegenda asusti tuolloin hetken aikaa Somerolla, ja Kaitsu oli Somero-lehden reportteri.
Vuonna 1999 Kaitsu palkattiin Seiskaan toimittajaksi
– Kun Matti kuuli asiasta, hän ilmoitti Seiskan silloiselle päätoimittajalle: ”Kaitsu tekee sitten tästä lähtien meikäläisestä kaikki jutut.” Siinä sitten vierähtikin 17 vuotta. Kierrettiin maapallo varmaan kolmeen kertaan seikkailuissamme. Olin kolme kertaa Matin bestmaninäkin.

”Tehtiin haastattelu ja painittiin!” Matti Nykäsen ja Kai Merilän ystävyys alkoi motellin katolla!
Kai sanoo kaipaavaansa ystäväänsä yhä.
– Matin luottotoimittajana oleminen Seiskassa ja ylipäätään suhteeni Mattiin oli minulle kuin toinen avioliitto, Sarinsa kanssa 25 vuotta naimisissa ollut Kai kuvaa.
– Ikävä kaveria kohtaan on kova. Oli myös helvetin vaikeaa, kun minua ei päästetty edes hautajaisiin hyvästelemään pitkäaikaisinta ystävääni.