Jussi Vatanen sai Metsäjätti-elokuvan kuvaukset päätökseen: ”Pitää etsiä töitä!”

Näyttelijä Jussi Vatanen, 41, iloitsee Metsäjätin kuvausten valmistumisesta.
– Olo on onnellinen ja vähän helpottunut, Jussi kertoo.
Hän näyttelee elokuvan pääroolin, joka on hänelle erityisen merkityksellinen.
– Roolihenkilössäni Pasissa on paljon samaa kuin minussa. Olemme molemmat pieneltä paikkakunnalta, lähdimme molemmat opiskelemaan alaa, jota muut ystävät eivät lähteneet ja valmistuimme molemmat ammattiin, Jussi sanoo.
Jussi Vatanen ei ole niin kuin muut: "Pelkään lottovoittoa!"
Metsäjätti teki kirjana näyttelijään vaikutuksen jo vuosia sitten.

– Kysyin Miika Nousiaiselta, että onko hänen kirjaansa elokuvaoikeuksia ja kerroin, että haluaisin ehdottomasti näytellä siinä. Ja jos saa roolinkin valita, niin haluaisin tehdä juuri Pasin roolin.
Samankaltaisen taustan takia Pasin näytteleminen Metsäjätissä tuntuu Jussista erityisen merkitykselliseltä.
– Jokainen rooli syntyy hieman eri tavalla, mutta yritän etsiä käsikirjoituksesta aina sellaiset kohdat, jotka tuntuvat tärkeiltä ja joihin pystyn samaistumaan.
Metsäjätin kuvausten loputtua Jussi siirtyy improvisaatioteatteri Stella Polariksen pariin.
– Esityskausi alkaa helmikuussa. Sen jälkeen pitääkin etsiä töitä, sillä muuta sovittua ei ole tiedossa.
Viime vuosina Jussi on ollut kiireinen, eikä lomaan ole jäänyt aikaa.
– Tänä kesänä ehkä pidän jopa loman, hän suunnittelee.