Jussi Parviaisen pysäyttävä paljastus yksityiselämästään: Elän nuken kanssa!

Julkisuudesta lähes kokonaan kadonnut Jussi Parviainen, 62, kutsui Seiskan kotiinsa, joka paljastuu yhtä hurjaksi kuin mies itse.
Ohjaajalegendan rinnalla ei ole nähty uutta kumppania vähään aikaan. Hänen kodissaan huomio kuitenkin kiinnittyy toiseenkin hahmoon, joka hallitsee tilaa melkein yhtä voimakkaasti kuin Jussi itse. Asunnossa on mallinukke, joka on aitoa vintagea 1940-luvun Saksasta.

Ohhoh, ohjaaja Jussi Parviainen lähestyi kohukaunotarta: Haluan olla miehesi!
Jussi on nimennyt kämppäkaverinsa Dorian Grayksi Oscar Wilden romaanin mukaan. Kirja kertoo Dorianista, jonka toive ikuisesta nuoruudesta ja kauneudesta käy toteen, kun hänestä tehty muotokuva alkaakin vanhentua hänen itsensä sijaan.
Jussi kertoo pukevansa ja riisuvansa mallinukkea erilaisiin asuihin.
– Sillä tavoin samaistun eri roolihenkilöihin, kun kirjoitan näytelmääni. Mehän olemme aivan saman pituisiakin.