Uutiset

Juha Tapio ja Raija-vaimo odotetulle lomamatkalle - yhteinen aika kortilla!

06.12.2016 22:35

Laulaja Juha Tapio saapui Linnan juhliin yhdessä vaimonsa Raijan kanssa.

Juha ja Raija ovat olleet naimisissa jo kaksikymmentä vuotta. Laulajan mukaan onnelliseen parisuhteeseen ja avioliittoon ei ole olemassa erityisiä ohjeita.

− Jokainen parisuhde on omanlaisensa. En osaa antaa mitään ohjeita. On käynyt hyvä tuuri, koska olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa klikkaa, Juha kertoi Seiskalle.

Juhan kiireiset kiertueaikataulut ovat verottaneet avioparin yhteistä aikaa. Lisäksi pitäisi ehtiä viettää aikaa myös parin lasten Mikaelin ja Akselin kanssa.

 − Raija ja poikamme hyppäävät keikka-auton kyytiin viikonloppuisin, jos ei ole sovittuna mitään muuta. Se on oikeastaan ainoa tapamme viettää yhteistä viikonloppua. Harrastamme siis paljon kotimaan matkailua.

Vain elämää -ohjelmassakin nähty Juha aikoo suunnata lähiaikoina lomalle perheensä kanssa.

− Lähdemme kesälomalle nyt ennen joulua. Emme ehdi lomailla kesäisin Juhan festivaalikeikkojen takia. Siksi lähdemme ulkomaille nyt. Emme halua kuitenkaan paljastaa kodetta, Raija sanoi.

Teksti:Antero Alhonen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!