Juha Tapio ei aio katsoa Vain elämää -ohjelmaa tv:stä: Pidän telkkarin visusti kiinni!

Juha Tapio
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkilaulaja Juha Tapio nähdään syksyllä alkavalla Vain elämää -sarjan all stars -kaudella. Alun perin Juha hurmasi yleisöä suosikkiohjelman toisella tuotantokaudella vuonna 2013.

LUE MYÖS: Kadutko Vain elämää -ohjelmaa, Cheek? ”Julkisuus on rajoittanut elämääni!”

- Urani on mennyt tasaisesti ylöspäin, eikä se ainakaan laskuun kääntynyt ohjelman jälkeen. Tällainen formaatti tekee tuttuuden illuusion. Ennen sitä ihmiset kuiskuttelivat ja vilkuilivat minut nähdessään, mutta ohjelman jälkeen he ovat tulleet rohkeammin juttelemaan, Juha kertoi Vain elämää -risteilyllä.

Juha ei aio katsoa sarjaa, kun se esitetään televisiossa.

- Pidän telkkarin visusti kiinni ja teen musiikkia. Itsensä näkeminen telkkarista ei ole viihdettä. Katsoin viime kerralla jaksot ennen niiden esittämistä televisiossa. Oli helpompi viettää perjantai-illat, kun tiesin mitä ohjelmassa tapahtuu, Juha naureskeli.

Mainos
Mainos päättyy

Toni Wirtanen vaatii Tuukka Temoselta jatko-osaa Apulanta-elokuvaan: Bändin asioita käsiteltiin vajavaisesti! 

Toni Wirtanen tuki Jannika-vaimoaan tämän uupumuksen keskellä: Itsellänikin on kaali kiehahtanut!

Vain elämää alkaa tänään perjantaina klo 20.00.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Juha Tapio ei aio katsoa Vain elämää -ohjelmaa tv:stä: Pidän telkkarin visusti kiinni!