Juha Larm meinasi tehdä Jutta-vaimostaan kartanonrouvan – ”Mutta rouvalle ei kelvannut!”

Jutta Larm, 46, osallistui Juha-miehensä kanssa Tuttu Juttu Show’n kuvauksiin. Ruusuilla kuorrutettu parisuhdevisailu palaa marraskuussa televisioon.
– Tämä oli oikein hauskaa! Mielestämme pärjäsimme oikein mukavasti, onnellinen aviopari myhäilee.
Kuva! Jutta Larm kurvailee häikäisevällä hybrid-ökybemarilla!
Larmeilla pyyhkii varsin mukavasti muutenkin. Kesällä 2018 avioitunut pariskunta pitää majaansa Jutan hulppeassa arvotalossa Pirkkalassa, jonne espoolainen Juha, 40, muutti kaksi vuotta sitten. Valintaa ei ole tarvinnut katua.
– Ajattelin ensin tekeväni sinusta kartanonrouvan. Minulla olisi ollut hieno kartano Espoossa, mutta ei se rouvalle sitten kelvannut, Juha kiusoittelee kultaansa.
– Kokeilimme kyllä kahden paikkakunnan asumista, mutta meille se ei toiminut.
– Meidän on hyvä olla Pirkkalassa. Siellä on luontoa ja metsää lähellä, joten kyllä se valinta oli aika selkeä, Jutta tietää.