Hyppää pääsisältöön
Jone Nikula

Jone Nikula tunnustaa tienanneensa joulupukkina – yksi keikka jäänyt erityisen hyvin mieleen: ”Pelkäsin sydämen räjähtävän”

Radiopersoona Jone Nikula on totuttu näkemään tummanpuhuvissa vetimissä ja katu-uskottavissa bootseissa. Harva kuitenkaan tietää, että röyheän räyhäkkä rock-mies on aikoinaan heilunut joulupukin parrassa ja sullonut pitkän hevilettinsä tonttulakin alle.

– Näin on. Tein aikoinaan aika paljonkin joulupukin hommia, Jone paljastaa Seiskalle.

Kerran hän kuulemma yllättyi oikein kunnolla vierailleessaan pukin vetimissä kaverinsa perheen pakeilla.

– Tarkkaa vuotta en muista, mutta heidän nuorempi tyttärensä oli silloin ehkä kolmevuotias. Hän oli tietysti odottanut pukkia koko illan kuin kuuta nousevaa, Jone aloittaa kertomuksensa.

– Muistan, että olin silloin tällännyt itseni mahdollisimman isoksi. Minulla oli hirveä sohvatyyny vyön alla ja olin taatusti koko kaupungin läskein joulupukki!

Jone Nikula

Jonen mukaan tälläytyminen saattoi olla ehkä liiankin täydellinen.

– Painoin ovikelloa, ja kun tämä tyttö tuli avaamaan, hän pelästyi niin helvetisti, että pinkaisi kauhealla vauhdilla isänsä olkapäille istumaan!

– Silloin pelkäsin ihan oikeasti, että hänen aorttansa räjähtää. Vuosia myöhemmin sain kutsun hänen ylioppilasjuhliinsa, eli ilmeisesti pahemmilta traumoilta vältyttiin, Jone naurahtaa.

Kyseinen tapaus on jäänyt erityisen elävästi radiopersoonan mieleen.

– Silloin kyllä kieltämättä mietin, että nyt taisin olla liian pelottava joulupukki.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!