Jestas, Missi-Rosannan uima-asut esittelevät rinnat liki täysin - pökerryttävän rohkeat lomakuvat! "Jokainen kroppa on kaunis"

Thumb_rosannakulju
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2015 Miss Helsinki ja nykyään kyseistä kisaa luotsaava Rosanna Kulju lomailee paraikaa Filippiineillä avomiehensä Tofe Saidin kanssa. Rosannan ja Tofen viime reissusta ei ole kauan aikaa, sillä pariskunta oli joulukuussa lomailemassa Pariisissa. 

SUHDEKRIISIN SELÄTTÄNEET MISS HELSINKI -ROSANNA KULJU JA TOFE-RAKAS LEMMENLOMALLA PARIISISSA - KATSO KUVAT!

Rosanna oli julkaissut viisi päivää sitten treenikuvan Filippiinien pääkaupungista Manilasta.

- Ensimmäinen päivä Manilassa. Shoppailun jälkeen pieni treeni, Rosanna kirjoitti englanniksi kuvansa yhteyteen. 

 

Mainos
Mainos päättyy

Kolme päivää myöhemmin Rosanna julkaisi kuvan Boracay-saarelta, joka on noin 315 kilometriä Manilasta etelään. Kuvassa hymyilee rentoutuneen näköinen kaunotar viinilasi kädessä.

Rosanna halusi muistuttaa loman ohessa seuraajiaan siitä, kuinka jokaisen kroppa on kaunis. 

Noin 30 sekunttia kuvien välillä, toisessa hyvä poseeraus ja ryhti ja toisessa ei. Vasemman puolimmaisessa kuvassa ei ole mitään vikaa, onhan tuo oikealla oleva kuitenkin se jonka mielummin postaisin instagramiin jos pitäisi valita. Kaikki on kuvakulmista ja valoituksesta kiinni, kroppa voi näyttää ihan eriltä eri poseerauksissa ja eri kulmista. Ollaan kaikki kauniita poseerattiin tai ei ja jokaisen kroppa on omalla tavallansa kaunis kaikissa asennoissa. Muistakaa se, Rosanna kirjoitti kuvansa yhteyteen. 

 

Please remember the right light and right angle is key to the beautiful photos you see on instagram. My body looks much more toned on the right photo since I’m standing in a pose, there is nothing wrong with the body on the left, its just not flexing. Remember, you all are beautiful just as you are ??❤️ Noin 30 sekunttia kuvien välillä, toisessa hyvä poseeraus ja ryhti ja toisessa ei. Vasemman puolimmaisessa kuvassa ei ole mitään vikaa, onhan tuo oikealla oleva kuitenkin se jonka mielummin postaisin instagramiin jos pitäisi valita. Kaikki on kuvakulmista ja valoituksesta kiinni, kroppa voi näyttää ihan eriltä eri poseerauksissa ja eri kulmista. Ollaan kaikki kauniita poseerattiin tai ei ja jokaisen kroppa on omalla tavallansa kaunis kaikissa asennoissa. Muistakaa se. ❤️??

Henkilön ROSANNA KAROLIINA ® (@rosannakulju) jakama julkaisu

Rosanna julkaisema kuva keräsi mielipiteitä hänen seuraajissaan. 

Mainos
Mainos päättyy

 Itsekin ihmettelin alkuun,että onko tässä kyseessä joku sarkastinen läppä jossa on laitettu kaksi virheetöntä kuvaa. No mutta, ihmisillä on eri tavalla "tuomitsevat" silmät ja omat silmät aina ne armottomimmat itseä kohtaan. Vilpittömästi voin kyllä sanoa,etten olisi vasemman puoleisessa(kaan) nähnyt mitään silmiinpistävää kerta kaikkiaan, Eräs Rosannan seuraajista kommentoi. 

Rosanna kommentoi seuraajilleen, että kuvan tarkoituksena oli osoittaa, että oikeassa elämässä ja sosiaaliseen mediaan laitetuissa kuvissa on eroa. 

 

Rosanna on julkaissut lomalta useita kuvia, joissa hän poseeraa rohkeissa uima-asuissa. Uimapukuvalinnat paljastavat Rosannan poven miltei kokonaan.

 

This is me all day when I’m on a holiday ??☀️? #holidaymode #boracay #philippines

Henkilön ROSANNA KAROLIINA ® (@rosannakulju) jakama julkaisu

 

Yes please ❤️?? #boracay #lifeinabikini #ambassadorinparadise #philippines

Henkilön ROSANNA KAROLIINA ® (@rosannakulju) jakama julkaisu

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan