Jenni Alexandrova bloggaa lentopelosta: "Tarvitsen viereen ihmisen, joka ei pelkää turbulenssia!"

Radiojuontaja Jenni Alexandrova pitää suosittua blogia omilla kotisivuillaan.
Jenni kertoo uusimmassa blogipostauksessaan peloista ja etenkin siitä, että hän pelkää lentää yksin.
- Lentokoneessa tarvitsen viereeni ihmisen, joka ei pelkää turbulenssia. Sellaisen tyypin, joka pystyy ihan suvereenisti jatkamaan keskustelua vaikka kone pomppisi holtittomammin kuin humalainen mummo trampoliinilla. Ihailen sellaista rauhallisuutta, Jenni kirjoittaa.
Jenni toteaa, että välillä pelko pitää kohdata ja matkustaa yksin.
- Silloin on kestettävä 11 kilometrin korkeus ilman tukea. Edes lasillinen viiniä ei auta siihen yksinäisyyden tunteeseen. Onneksi pari lasillista usein auttaa.
Jenni kuitenkin kannustaa lukijoitaan matkustamaan myös yksin, sillä silloin oppii itsestään ja muista.