Hyppää pääsisältöön
Jari Sillanpää

Jari Sillanpään kirkkokonsertti Lahdessa peruttu seksuaalirikosepäilyn takia - muut seurakunnat "harkitsevat tilannetta"

Laulaja Jari Sillanpää joutuu vastaamaan Helsingin kärjäoikeudessa syytteeseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jutun pääkäsittely pidetään 26.2.2020. Tällaiset rikostapaukset käsitellään salaisina, uhrin henkilöllisyyden suojaamisen takia. Tässä vaiheessa asiasta tiedetään oikeastaan vain rikosnimike.

Konsertit vaakalaudalla

Marraskuulle ja joulukuulleJarille on buukattu yhteensä kahdeksan joulukonserttia. Lauantaina 16.11. Jarin on määrä esiintyä Joensuussa, Carelia-salissa. Kahden viikon päästä Jarilla olisi keikka Espanjan Aurinkorannikolla ja sen jälkeen joulukuussa Jarilla olisi viiden kirkkokonsertin sarja Suomessa. 

Perjantaina 15.11. Lahden seurakuntayhtymä teki päätöksen, että Sillanpään esiintyminen Ristinkirkossa 7.12. on peruttu. Vihdin seurakunta puolestaan kertoo, että "3.12. ilmoitetun konsertin pitämistä harkitaan ilmi tulleen rikosepäilyn takia uudestaan". Sama pohdinta on meneillään myös Jyväskylässä, Kotkassa ja Helsingissä.

Ongelmallista on ainakin se, että monet kirkkokonserteista ovat loppuunmyytyjä. Voit katsoa Jari Sillanpään ilmoitetut keikat tästä.   

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!