Kotiseuturakas kymenlaaksolainen Janni Hussi liputtaa ylpeydellä Kouvolaa, vaikka karusta kaupungista väännetäänkin valtakunnallisesti vitsejä.

– Onhan näitä Kouvostoliitto-juttuja kuultu. Ja löytyyhän täältä aika karuakin arkkitehtuuria, mutta sitä on osattu kääntää myös voimavaraksi. Keskustasta esimerkiksi löytyy kiva pikkukuppila nimeltä Betony, joten piisaa täällä itseironiaakin, Janni naurahtaa.

– Tämä on ollut hirveän hyvä paikka asua ja varttua. Täällä urheillaan korkealla tasolla, löytyy kaikki mahdolliset liikuntamahdollisuudet, nykyajan kauppakeskukset ja jopa Suomen paras lounasravintola. Teatterikin on hyvä. Täällä on kaikkea!

Ylpeä kouvostoliittolainen Janni Hussi eli kiireisen nuoruuden: Tein viittä työtä yhtä aikaa

Pelasin jalkapalloa 13 vuotta Kouvolan Susissa ennen kuin vaihdoin fitnessiin, ensin hyökkääjänä ja myöhemmin topparina. Areenalla on siis tullut vietettyä lähestulkoon koko lapsuus ja nuoruus. Tämä on ollut hieno, uusi harjoitusmahdollisuus tänne Kouvolaan, kun talvellakin pääsi sisätiloihin treenaamaan.

Palkittiin hiljattain Suomen parhaaksi lounasravintolaksi. Täällä tulee käytyä syömässä lähestulkoon aina kun tulen käymään Kouvolassa. Olen hirveän ylpeä siitä, että meillä on täällä näinkin hyvä ja vieläpä palkittu lounaspaikka. On hienoa, että yrityksellä menee hyvin, ja paikkaa pyörittävä Mimosa on nuori mimmi, joka pistää tuulemaan.

Kävin kaksi ensimmäistä koululuokkaani Kouvolassa, loput peruskoulusta Kuusankoskella. Lukioon siirryin taas takaisin Kouvolaan, ja olihan se mukavaa aikaa elämässä. Urheilupainotteisessa Lyseossa saattoi paneutua parikin päivää viikossa omaan lajiharjoitteluun. Se oli kiva, ja siitä sai myös yhden kurssin.

Ah, Rillo! Siellä aloiteltiin aikuisikää. Kouvolan Amarillo oli ainakin omina aikoinani juuri 18 vuotta täyttäneiden ykköspaikka, samoin Bar Q. Ja sehän meni niin, että ensin vedettiin tyttöjen kanssa sidukat ja sitten siirryttiin Rilloon tanssimaan. Muistan vieläkin, kun maistoimme tyttöjen kanssa ensimmäistä kertaa Amarillon mansikkamargaritaa. Sille tielle jäätiin, se oli kova juttu. Sen jälkeen oli joka kerta pakko saada sellainen, mutta nykyään se saattaa olla pikkuisen liian makeaa omaan makuuni.

Täällä olen opetellut laskettelemaan, käynyt lumilautailukoulut ja lopulta lautaillutkin, vaikka olenkin kironnut lajin alimpaan helvettiin. Ja ovathan ne parhaimpia muistoja, kun ollaan oltu kavereiden kanssa päivä rinteessä ja laskettu päivän päätteeksi kahvioon tilaamaan kuumat Tazzat – sekä vielä Tupla-patukka siihen kylkeen!

Paikka toimii nykyään uusissa tiloissa, mutta tutut kuntopyörät löytyvät täältä edelleen. Ohjasin täällä spinningiä toistakymmentä vuotta, joten täältä on hyvät muistot!