Skip to main content
jani toivola

Jani Toivolan sairausloma jatkuu: paparazzi bongasi vauhdikkaan trikooviilettäjän - kuvat!

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola, 39, jäi joulun alla sairauslomalle työstään. Helmikuussa Jani kertoi tiedotteessaan, että lääkäri oli todennut hänellä uupumuksesta johtuvan keskivaikean masennuksen. Toivola kertoi olevansa sairauslomalla kevään ajan.

Jani Toivola avautuu Veitolalle: Yksinhuoltajuuden yksinäisyys itketti!

Seiskan saamien tietojen mukaan Toivolan sairausloma kuitenkin jatkuu. Eduskunnasta vahvistettiin Seiskalle viime torstaina, että Toivola on ilmoittanut sairausloman jatkuvan 31.8.2017 saakka, eli hän palaa töihin näillä näkymin vasta syksyllä.

Toivola on kertonut haluavansa olla julkisen kansanedustajantyönsä vuoksi avoin sairauslomansa syistä.

Kuntoilee paljon

Seiskan paparazzi bongasi Janin taannoin Helsigin Punavuoresta. Mies näytti päällisin puolin onneksi varsin hyvinvoivalta.

jani toivola pyörällä

Jani myös pitää kunnostaan hyvää huolta, sillä hän polki pyörällään kuin tuulispää läpi kantakaupungin.

jani toivola kaupungilla

Liikennesäännöt hukassa

Jani käytti asianmukaisesti pyöräilykypärää, mutta liikennesäännöt tuppasivat välillä unohtumaan. Edustajamies nimittäin lasketteli Punavuorenkatua alas jalkakäytävää pitkin. Janille muistutukseksi, että vain alle 12-vuotiaat saavat pyöräillä jalkakäytävällä.

jani toivola pyöräilee kävelytiellä

Jani ei vastannut Seiskan yhteydenottopyyntöihin.


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!