JUURI NYT: Tiina Jylhän aviomies vapautui vankilasta

Kauneusklinikan johtajan Tiina Jylhän aviomies Tapani ”Tape” Valkonen vapautui tutkintavankeudesta hetki sitten.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi Tapen törkeästä dopingrikoksesta epäiltynä heinäkuun puolivälissä. Tuolloin käräjätuomari julisti oikeudenkäynnin salaiseksi. Tape vangittiin todennäköisin syin epäillä -perusteella, mikä on kahdesta vangitsemisperusteesta vahvempi.
- Jokainen päivä on yhtä odottamista. Ei mene minuuttiakaan, ettei Tape olisi mielessäni. Asianajajatkin ihmettelevät, miksi tutkintavankeutta yhä jatketaan. Olen pääasiassa kotonani Tallinnassa odottamassa, että Tape pääsisi vapaaksi, Tiina kommentoi Seiskalle elokuun puolivälissä.
Tiina kertoi Seiskalle heinäkuussa Tapen pidätyksen tulleen yllätyksenä.
- Olimme palaamassa Tapen lapsenlapsen 1-vuotissynttäreiltä, kun tullin tutkijat nappasivat hänet helsinkiläisestä hotellista. Tilanne tuli ihan puskista, ja olin todella hämmentynyt.
Myös Tiinaa kuulusteltiin aviomiehensä rikosepäilyn takia.
- Olin itsekin kuulusteluissa, mutta siinä tilaisuudessa minulle ei selvinnyt mistä on kyse. Minulta kyseltiin asioista ja ihmisistä, joista en tiedä mitään. Tutkijat ovat määränneet minut ilmaisukieltoon. En saa siis puhua mitään kuulustelun sisällöstä.