Iskelmälegenda Paula Koivuniemi, 72, on yhä huimassa vedossa: Kävelen 10 000 askelta päivässä!

Paula Kristiina Koivuniemen, 72, käheän persoonallinen ääni pureutuu jo seitsemättä vuosikymmentä suomalaisten sydämiin. 1960-luvun lopulla levymoguli Toivo Kärjen löytämä luonnonlahjakkuus on myynyt urallaan niin monta kultalevyä, että voisi halutessaan tapetoida niillä kotinsa.
”Häpeä oli suuri!” Laulaja Tommi Soidinmäki muistelee jäätymistään Paula Koivuniemen edessä!
Paulalla on matkamittarissa enemmän kuin tarpeeksi keikkakilometrejä, mutta silti hän jaksaa painaa maata ristiin rastiin.
– Onhan tässä muutama vuosi tullut kierrettyä! Jaksan silti ihan hyvin. Kaikki lähtee musiikin tekemisen ja esittämisen ilosta sekä hyvästä peruskunnostani. Olen pitänyt muutenkin huolta itsestäni.
– Elän terveesti ja liikun paljon. Hankin hiljattain askelmittarin, johon kertyy päivässä helposti 10 000 askelta. Ulkoilutan koiraa, ja tykkään muutenkin liikkua ulkona. Ammattini on niin vaativa, ettei tupakkia parane poltella.
Lue Paulan erikoishaastattelu torstaina ilmestyneestä Seiskasta!
TILAA SEISKA TÄSTÄ!