Iskelmälegenda Kake Randelin paljastaa: Näin ura alkoi – ”Se oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun bändin sai viedä kirkkoon”

Uutiset | 23.07.2019 13:03

Kaunis kesäyö, kukkuva käki ja käryävä tupakki. Mietteisiinsä vaipunut Kake Randelin, 64, vetelee pitkät savut ja pyörittelee epäuskoisena päätään.

– Tässä on menty jo 40 vuotta yhtä kyytiä! Niin pitkään on meikäläisen artistiura kestänyt, enkä olisi sitä itsekään uskonut, hän hämmästelee.

– Olen sellainen, etten hirveästi viihdy lööpeissä. Olen aina sanonut, että jollei ihmisen työ puhu puolestaan, kannattaa vaihtaa alaa.

Kake Randelin on ollut yleisön suursuosikki jo 40 vuotta. Kuvassa iskelmätähti esittelee muotia kevättalvelta 1981.
Kake Randelin on ollut yleisön suursuosikki jo 40 vuotta. Kuvassa iskelmätähti esittelee muotia kevättalvelta 1981.

 

Lue myös: Pitkän uran tehnyt iskelmälegenda Kake Randelin opastaa nuorempia: Ainoastaan viina saa nousta hattuun!

Hengellistä ja hengetöntä

Oikeastaan Kake on laulanut yleisölle jo 50 vuotta. Hänen ensimmäisen keikkansa oli 15-vuotiaana konfirmaatiotilaisuudessa. Vuosi oli 1970.

– Se oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun bändin sai viedä kirkkoon. Hengellistä tai hengetöntä, musiikkia on aina kiva tehdä.

– Siitä se lähti. Tuli lisää keikkoja ja kaikenlaisia kissanristiäisiä. 18-vuotiaana päästiinkin jo kapakkaan soittamaan.

Teksti:Eetu Ampuja
Kuvat:Atte Kajova ja Lehtikuva
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!