Hurjasti tienaava näyttelijä Martti Suosalo sijoittaa vaimonsa dokumenttielokuviin – ”Joka ainoa sentti on pitänyt ajamalla hakea pitkien matkojen päästä”

Näyttelijä Martti Suosalo lukeutuu itseoikeutetusti Suomen parhaimmin palkattuihin näyttelijöihin. Jouko Turkan näyttelijäntyön kasvatti Teatterikorkeasta tienasi viimeisimpien verotietojen mukaan yli 300 000 euroa.
Martti kertoi Seiskan haastattelussa olevansa vaimonsa, dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin, kanssa yrittäjä. Firma tekee myös tulosta. Esimerkiksi viimeisimmän tilikauden liikevaihto oli lähes 600 000 euroa. Yritys on myös takonut useana vuonna yli 100 000 euroa voittoa.
– Meillä on vaimoni kanssa sellainen pieni, kahden henkilön yritys. Hän tekee dokumenttielokuvia ja minä teatteriesityksiä.
Firma tekee myös tulosta. Esimerkiksi viimeisimmän tilikauden liikevaihto oli lähes 600 000 euroa. Yritys on myös takonut useana vuonna yli 100 000 euroa voittoa.
– Koska dokumenttielokuvien tekeminen ei ole hyvä bisnes, niin yritän näillä omilla tekemisilläni kerätä niille pääomaa, Martti valottaa.
Martti ei myönnä suoranaisesti rahoittavansa vaimonsa dokumentteja vaan sanoo ainoastaan sijoittavansa niihin alkupääomaa.
– Nykyään se menee niin, että elokuva pitää tehdä melkein puoliksi valmiiksi ennen kuin sille saa rahoitusta. Siksi pitää olla tietty puskurirahasto.
– Ja koska näyttelijäntöistäni kertyy ehkä enemmän rahaa, voin panostaa tuloistani siihen puskuriin. Mutta se on yhteinen yrityksemme, ja tuemme toisiamme.
Näyttelijä Martti Suosalo ja ohjaaja-puoliso hankkivat 200 000 euron mökkitilukset – kuvat!
Martin mukaan tukieuroissa on kyse joistakin kymmenistätuhansista euroista.
– Koska ei teatterin tekeminen kuitenkaan mikään järjettömän hyvä bisnes ole.
– Kun ei ole syntyjään rikas, niin joka ainoa sentti on pitänyt ajamalla hakea pitkien matkojen päästä. Ei siis pidä kadehtia, Martti painottaa.