Huippukokki Sauli Kemppainen johtaa ökyravintolaa Moskovassa - kuvat!

Hell’s Kitchen Suomi –ohjelmasta tutun Sauli Kemppaisen työrupeama moskovalaisen Orange Tree -ravintolan keittiössä alkoi neljä kuukautta sitten.
Hän on ollut tiiviisti mukana keittiölaitteiden hankinnassa, kokkien ja salihenkilökunnan kouluttamisessa sekä tietysti ruokalistan suunnittelussa.

Venäläisen ravintolamoguli Andrei Dellosin omistamassa ravintolassa tarjoillaan uutta pohjoismaista ruokaa.

Samantyyppisellä ruoalla Sauli voitti aikanaan Michelin-tähden berliiniläisessä Die Quadrigassa.

- Suomalaisittain ajateltuna ruokalistalla ei ole mitään erikoista. Tarjoamme esimerkiksi poroa, muikkuja, savulohta ja lihapullia fine dining -maailmaan tuotuna. Oma ruokafilosofiani pysyy samana riippumatta siitä, missä päin maailmaa ollaan, Sauli myöntää.
Michelin-kokki on erityisen tarkka siitä, että hänen ruokansa raaka-aineet maistuvat annoksissa. Porkkanan pitää maistua porkkanalta, parsan parsalta.
- Olen sanonut miljoona kertaa, että en käytä keittiössä vettä mihinkään. Jos keitän porkkanoita, ne porisevat porkkanamehussa. Tämä takaa sen, ettei maku karkaa keitinveden mukana viemäriin vaan voimistuu entisestään. Mehulinko on keittiöni tärkeimpiä työvälineitä, hän kertoo.
Lue Sauli Kemppaisen mielenkiintoinen ja kattava haastattelu torstaina ilmestyneestä Seiskasta!