Henna Kalinainen oikeudessa

Henna Kalinaisen puukotusjuttu: päätös hovista ehkä jo ennen juhannusta: "En halua kommentoida asiaa"

05.06.2019 13:48

Henna Kalinainen, 30, sai runsas vuosi sitten Helsingin käräjäoikeudessa vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä pahoinpitelystä, jonka uhri oli Hennan silloinen miesystävä.

Teko tapahtui heinäkuussa 2016, ja alkoholilla oli osuutta asiaan.

Tuomion mukaan pariskunta oli päätynyt ravintolaillan jälkeen Hennan asunnolle, missä heille oli tullut riitaa. Välienselvittelyn seurauksena Henna oli lyönyt miestä keittiöveitsellä päähän, aiheuttaen ison haavan päälaelle.

Henna Kalinainen pahoinpiteli ex-miehensä keittiöveitsellä - tuomio tuli: liki kaksi vuotta ehdollista vankeutta ja tuhansien eurojen korvaukset!

Valitus hoviin

Tapahtuneesta on kulunut jo melkein kolme vuotta, mutta oikeusprosessi on yhä kesken.

Hovioikeuden asiakirjojen mukaan Henna hakee tuomionsa mitätöintiä tai vähintään lieventämistä tavanomaiseksi pahoinpitelyksi. Lisäksi ehdollista vankeusrangaistusta tulisi joka tapauksessa Hennan mukaan lyhentää tuntuvasti. 

(Henna) Kalinainen-Kurhinen on kiistänyt teon esitutkinnassa ja oikeuden istunnossa sillä perusteella, että hänellä ei tapahtumahetkisen humalatilan johdosta ole riittäviä muistikuvia tapahtumainkulusta. Kalinainen-Kurhinen ei henkilö kohtaisesti koe, että hän olisi voinut käyttäytyä teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. Hän katsoo, että tuomioistuimen ratkaisu on virheellinen, koska esitettyä näyttöä ei voida pitää riittävänä selvityksenä asiassa hänen syyllisyydestään törkeään pahoinpitelyyn.

Syyttäjä ja asianomistaja katsovat, että käräjäoikeuden tuomio ja rangaistus ovat tekoon nähden linjassa.

Päätös pian

Perusteluissaan Henna myös mainitsee, että seurustelusuhde miehen kanssa jatkui keittiöveitsinujakan jälkeenkin.

Asianomistajan asianajaja arvelee, että hovioikeus antaa ratkaisunsa asiassa ennen juhannusta ja kesälomia.

- En halua kommentoida asiaa mitenkään, Seiskan tavoittama Henna puolestaan sanoo.
 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!

Teksti: Pauli Poutanen
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!