Henna Kalinainen valmistautuu äitiyteen – harvinaisessa yhteiskuvassa Jarkko-rakkaansa kanssa!

Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen, 31, on raskaana rakkaalleen Jarkolle. Raskaus on edennyt jo toiselle kolmannekselle.
Hennan ja Jarkon suhde sai alkunsa vuosi sitten. He muuttivat yhteen vain puolen vuoden seurustelun jälkeen ja kihlautuivat viime helmikuussa. Lasten hankinnastakin he puhuivat pian ensitapaamisen jälkeen.
– Tämä on ehdottomasti rakkauslapsi! Minulla ei ole ollut ennen nykyistä suhdettani perhehaaveita, mutta tiesin Jarkon tavattuani ehdottomasti haluavani perheenlisäystä.

Kohukaunottaren jättiyllätys! Henna Kalinainen: Saan jouluvauvan!
Loppukeväästä Henna päätti Jarkon kanssa ruokaostoksilla ollessan ostaa samalla myös raskaustestin.
– Minusta tuntui, että olen raskaana. Kun testin tulos näytti kotona kahta viivaa, rupesimme nauramaan Jarkon kanssa.
– Teimme kolme testiä ennen kuin uskoimme asian todeksi, Henna kertoo.
Henna on välttynyt raskauspahoinvoinnilta.

– Olen voinut paremmin raskausaikana kuin ennen raskautta. Voin paremmin kuin koskaan.
Esikoistaan odottava Henna Kalinainen: Tämä on ehdottomasti rakkauslapsi!

Henna ja Jarkko ovat sen verran uteliaita, että ovat päättäneet ottaa selvää lapsen sukupuolesta.
– Ei ole väliä, onko lapsi tyttö vai poika, kunhan hän olisi terve. Haluamme tietää sukupuolen käytännön syistä. Läheisten on helpompi varautua lapsen syntymään, ja tulokkaalle on helpompi hankkia tavaroita ja vaatteita. Lisäksi voimme aloittaa nimen suunnittelemisen.
Henna Kalinainen pääsi eroon terveysongelmista: Tuli elämäntaparemontin jälkeen heti raskaaksi!
Henna suhtautuu äitiyteen vailla suurempaa hössöttämistä.
– Valmistaudun pienin askelin. Hankimme vauvalle kaiken tarpeellisen, mutta uskon, että asiat tapahtuvat omalla painollaan. En ota turhaa stressiä.
Videolla Henna kertoo suhteestaan Jarkkoon ennen raskausuutisen paljastumista: