Hyppää pääsisältöön
henna kalinainen

Henna Kalinainen tempaisi: julkaisi alastonkuvan ja päätti muuttaa kevääksi ulkomaille!

Kohublondi Henna Kalinainen ehti viime vuonna monenlaisiin otsikoihin. Henna myöntää asian itsekin käydessään vuotta läpi Metropolin blogissaan.

Erityistä kohua aiheutti Hennan parisuhden, johon mahtui monelaista riitaa, eroa ja paluuta yhteen.

Henna pohtiikin blogissa tarkkaan, mitkä hänen prioriteettinsa vuodelle 2017 ovat:

Tulevalta vuodelta en odota mitään! Annan elämän mennä omaa kulkuaan. Minulla on tietyt rutiinit elämässä jotka riittää. Nyrkkisääntö on että hoida koira, työt, ystävät ja parisuhde ja oma hyvinvointi. Tosin tohon omaan hyvinvointiin pitäis panostaa kun se on tullut mulla aina viimeisenä.. Elämässä ei kannata turhaan stressata, koska se vie turhaa energiaa ja on niin monta asiaa mistä stressaa turhaan ja siihen ei edes itse voi vaikuttaa. Onneksi olen sellainen ihminen, että en kauheasti stressaa ylimääräisistä asioista.

Ilmeisesti stressaamisen puutetta korostaakseen Henna julkaisi postauksen yhteydessä yläosattoman kuvan itsestään. Näet sen täältä.

Suomen ilmapiiri ahdistaa

Henna kertoo myös, että hän viettää kevään ulkomailla:

Suomen ilmapiiri on alkanut ahdistamaan, siksi päätin että olen kevääseen asti auringossa. Kysymys ei ole lomasta vaan ainoastaan maisemanvaihdosta, toki onhan puitteet aika paratiisimaisia. Se jos joku lisää motivaatiota. Työt hoituu tietokoneella paikasta riippumatta, mutta motivaatio ja mieli on parempi kun Suomessa! Jos jotain tarvitsen nyt niin jotain muuta kun tätä pimeyttä ja suomalaista ilmapiiriä. Toki täytyyhän se myöntää, että pieni poltehan siinä jäi päälle kun Thaimaasta tulin ja reissu jäi täysin kesken niinsanotusti! Nyt tarkoitus on asettua paremmin paikoilleen ja rentoutua ja olla vaan. Suomessa töitä ja asioita on rajoittanut jatkuva väsymys, vitutus ja masennus, tuollapa ei ole sitä ongelmaa


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!