Helsingin ja Tallinnan poliisipomot vaihtoivat paikkoja: Rosvokin saatiin kiinni!
Helsingin poliisilaitoksen päällikkö Lasse Aapio ja Tallinnan poliisipäällikkö Kristian Jaani tekivät viime viikolla historiallisen kokeilun vaihtamalla päiväksi paikkoja.
– Meillä on paljon yhteistyötä ja henkilökunta on käynyt koulutuksissa eri teemoilla puolin ja toisin. Nyt päätimme sitten, että kokeillaan, miltä tuntuu, kun päälliköt vaihtavat paikkaa, Aapio kertoo Seiskalle.
Aapio ei varsinaisesti toiminut Tallinnan poliisin päällikkönä, vaikka paikkoja nimellisesti vaihdettiinkin. Sen sijaan hän muun muassa pyöri poliisipartion mukana kuuden tunnin ajan, osallistui palavereihin ja tutustui Tallinnan poliisin tekniikkaan.
– Olin koko matkan suomalaisessa virkapuvussa ja ilman asetta. Päivän aikana matkustin partion mukana kuutisen tuntia, ja saimme sinä aikana yhden rosvonkin kiinni. Hän oli rikkonut ikkunan, menimme paikalle, poliisit juoksivat henkilön kiinni, ja rikos saatiin selvitettyä muutamassa minuutissa, Aapio kehuu.
Aapion mukaan Helsingin ja Tallinnan poliisityö on aika samanlaista, vaikka Helsinki on isompi kaupunki, jonka takia poliisien määrä kadulla on suurempi.
– Samoja alkoholiin ja huumeisiin liittyviä rikoksia on paljon. Partiomatkan aikana puutuimme esimerkiksi julkiseen alkoholin juomiseen, joka on arkipäivää myös Suomen poliisille.
Aapio mainitsee yhden asian, jossa suomalaisilla on virolaiskollegoiltaan opittavaa.
– Heillä tieto- ja mobiilitekniikan käyttö on kehittyneempää. Poliisipartiot hoitavat paljon tehtäviä tietokoneen välityksellä. Siitä tuli ajatuksia kotiin vietäväksi, Aapio toteaa.