Uutiset

Keskustelu valtion koronatuista saa yhä kovempia kierroksia - Maisa Torppa närkästyi: Blogilla ja suklaalla ei tätä maata pelasteta!

21.04.2020 11:51

Koronapandemia tekee tuhoa elinkeinoelämässä. Monien pienten ja vähän isompienkin yritysten kassavirrat hyytyvät, kun normaalia liiketoimintaa ei voi rajoitusten takia pyörittää. Talousviisaiden ennusteet antavat olettaa, että pahin on vasta edessä. Mitä pitempään poikkeusaika rajoituksineen kestää, sitä hankalammaksi yritysten tilanne käy. Yksinkertaistettuna: Kulut juoksevat, mutta kassakone ei kilise eikä ovipumppu laula.

Valtiovalta on ryhtynyt poikkeustoimiin jakamalla rahoitusyhtiö Business Finlandin kautta yrityksille rahaa koronakriisissä kamppailuun. Aivan nappiin tämä operaatio ei kuitenkaan ole tähän saakka mennyt, vaan siitä on seurannut monipuolinen keskustelu ja ihmettely.

Kansalaisten ja myös poliitikkojen huomion on kiinnittynyt siihen, että 100 000 euron koronatukea ovat saaneet muun muassa sellaiset yritykset, jotka ovat tehneet kovaa tulosta ennen kriisin puhkeamista, eivätkä välttämättä muutenkaan kärsi tilanteesta kestämättömällä tavalla.

Tikun nokkaan on noussut esimerkiksi tv-toimittajana aikanaan tunnetuksi tulleen Sari Helinin toimisto Huono Äiti oy, joka on erikoistunut somekonsultointiin ja brändäykseen.

Suoranaista närkästystä on herättänyt viestintäkonsulttitoimisto Miltton oy:n saama tuki. Kyseinen lobbausyritys on tehnyt vankkaa voittoa useana tilikautena ja kaiken päälle rahaa jakanut valtiollinen yrityskehittäjä Business Finland on Milttonin asiakas.

Pulmallista

Vastaavasti moni ravintolayritys on helisemässä eikä tukirahaa ole herunut. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) myöntää, että tukien jakamisissa on ollut ongelmia. Osa näistä avustusten myöntämiseen liittyvistä ongelmista kietoutuu tukiehtoihin, joita on myös täsmennetty pikaisella aikataululla vastaamaan paremmin kriisiaikaa. Rahanjako on herättänyt närkästystä jopa hallituksen riveissä. Opetusministeri Li Andersson (vas.) kritisoi rahanjakoa Twitterissä, kun lista tuensaajista tuli julki

Hallituksen mukaan ravintola-alalle on teossa oma, erityinen tukipaketti. 

Huutokauppakeisari kommentoi

Huomattavan suurta keskustelua on herättänyt otsikoihin noussseen Hirvaskankaan kauppahuoneen, eli Suomen huutokauppakeisarina tunnetun Aki Palsanmäen ja Heli-vaimon yrityksen saama 100 000 euron tuki. Heli kommentoi asiaa viime viikonloppuna. Hän painotti, että tukiraha "ei tule yrittäjien taskuun" vaan menee firmalle, jonka on pakko pyrkiä sopeuttamaan toimintaansa poikkeusoloihin.

 

Heli Palsanmäki: Tuki ei tule meidän taskuun! 

Huutokauppatapahtumat ovat tauolla eli mikään ei liiku. Toimintaa on pakko siirtää nettiin ja se maksaa. Jos Huutokauppakeisari ei tähän saa apua, voi meklarin nuijan pauke pian lakata Hirvaskankaalla.

- Ennakkotarjoushuutokauppa pitää yritystä jollain tavalla pystyssä, mutta jos se jatkuu esimerkiksi puoli vuotta voi olla, että firma menee konkurssiin. Tulot ovat niin pienet tällä hetkellä, Aki kommentoi vaikeaa tilannetta Iltalehdelle.

Maisa kommentoi

Mediapersoona, vastikään 29-vuotta täyttänyt Maisa Torppa ei yleensä ole ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin somekanavissaan, mutta nyt hän tekee poikkeuksen. 

Business Finland jakoi yrityksille tukipaketteja. Alussa myös mun olisi ollut sitä mahdollisuus hakea, mutta mulle ei tullut pieneen mieleenkään, että kehtaisin hakea tukea sosiaalisen median pyörittämiseen tai kehittämiseen.  Tässä maassa on aika todella paljon tärkeämpiä yrityksiä ja tahoja, jotka tarvitsevat rahaa tällaisena aikana.... Multa meni kahvit väärään kurkkuun, kun luin, että monien satojen tuhansien eurojen liikevaihtoa tekevä someyritys sai 100 000 euron tukipaketin. Blogilla ja suklaalla ei tätä maata pelasteta. 

Blogilla ja suklaalla Maisa viitannee juurikin Sari Helinin Huono Äiti -osakeyhtiön kohutukeen. Maisa on julkisten tietojen perusteella toiminimiyrittäjä, joten hänellä olisi mahdollisuus hakea tukea ELY-keskukselta, jos koronakriisi estää elinkeinon harjoittamisen. 

Hekin saivat

Taloussanomat on julkaissut listan Business Finlandin 100 000 euron "koronatuen" saajista. Vaikka huomio on kiinnittynyt erityisesti Huonoon äitiin ja Milttoniin, on listalla monta muutakin kiinnostavaa yritystä. Tukea koronakurimuksessa kamppailuun ovat listan perusteella saaneet esimerkiksi Arttu Wiskarin firma Wiskarila. Lisäksi tukea on annettu Putous-menestysohjelman takana olevalle tuotantoyhtiö Yellow Filmsille. 

Tukea ovat saaneet myös muutamat laskettelukeskukset, kuten Talma Ski Uudellamaalla. Sille tuki onkin takuulla tarpeen, sillä kausi 2019-2020 oli Etelä-Suomen talviurheilulle enemmän kuin kamala. Ensin kausi sanalla sanoen vesittyi olemattoman lumipeitteen takia ja lopulta saapui korona. 

Teksti:Poutanen Pauli
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!