Uutiset

Frederik huokaisee helpotuksesta: Lääkärin mukaan ei ollut koronan oireet!

26.03.2020 15:30

Kanarian saarilta Suomeen alkuviikosta palannut Frederik (oik. Ilkka Sysimetsä, 75) pelästytti tiistaina antamalla tilannetiedotuksen voinnistaan, joka oli heikentynyt.

- Kova kuume oli muttei keuhkokipua. Lääkärin mukaan ei ole koronaviruksen oireet vaan influenssa. Olin hirveässä kuumeessa, mutta nyt se laski. Ei tarvitse mennä koronatestattavaksi, kun lääkärikin niin sanoi. 

Tilanne lienee huojentava Reetulle itselleen, mutta myös muille, jotka ovat hänen kanssaan viime viikkoina olleet tekemisissä. Noin viikko sitten Frederik oli vielä Kanarialla, ja tilanne alkoi käydä tukalaksi. 

– Periaatteessa täällä ei voi enää liikkua minnekään. Kaupassakaan ei saa käydä, ellei näytä jotain perkeleen kuittia. Poliisi kyttää ja valvoo kansalaisia. Apteekit ovat auki, mutta kaikki muu lähestulkoon kiinni, Reetu tilitti Seiskalle perjantaina 20. maaliskuuta puhelimitse.

sry

Tällaista Reetun elämä Kanarialla on yleensä! Kuva marraskuulta 2019.

Miten niin ”periaatteessa” ei voi liikkua mihinkään?

– No, kyllähän minä täällä lakia rikon. Liikun miten liikun ja menen mihin menen. Ei tänne aikuista miestä voi koppiin lukita, perkele!

– Harmi vaan, kun nakkaritkaan (nakkikioskit, toim. huom.) eivät ole auki, kun ei sitä mielellään pelkkiä pakasteita vetäisi. Painoni on pudonnut jo 2,5 kiloa. Minähän olen kohta luuranko koko mies! Ei täällä mihinkään kuntosalillekaan pääse!

Lopulta mies pääsi muutaman mutkan kautta Suomeen. Äkisti noussut kuume ja siitä seuranneet houreet muistuttivat aluksi vaarallista koronatartuntaa, mutta nyt tilanne on muuttunut huomaatavasti parempaan suuntaan. 

Seuraavat pari viikkoa Reetu viettää kotioloissa Espoossa.

- Kai tänne pitää joku nainen soittaa, ikimacho päättää. 

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!