Ex-taikuri Iiro Seppänen ja Julia-rakas: Perheenlisäystä tulossa!

Tuottaja, ex-taikuri Iiro Seppänen, 43, asuu tätä nykyä Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa pitkäaikaisen puolisonsa Julian kanssa.
Pariskunnan elämä hymyilee, sillä he odottavat esikoistaan.
Iiro ilmoitti ilouutisesta Instagram-tilillään. Kuvassa pariskunta pitää tiukasti toisiaan kädestä Julian raskausmahan päällä.
– Odotamme innolla vuotta 2019, Iiro kirjoitti kuvaan ja lisäsi kuvatunnisteeksi "tuleva isä".
Taikuri Iiro Seppänen kihloihin: rakkauden kesä täydentyi paratiisisaarella – katso!
Päivityksestä ei selviä, milloin lapsen on tarkoitus syntyä, mutta raskausmahan perusteella pienokaista voidaan odottaa tulevaksi jo pian.
Iirolle lapsi on ensimmäinen. Ilta-Sanomien artikkelin mukaan Julialla on entuudestaan yksi poika, Cesar, josta Iiro on julkaissut kuvia sosiaalisessa mediassa.
Vuonna 2016 Iiro kommentoi Hjallis Harkimon luotsaamassa ohjelmassa, ettei ole suunnitellut perheenlisäystä Julian kanssa.
– Minua 10 vuotta nuoremmat perustavat perheitä. Olen aina nähnyt sen niin, että se olisi ollut uhraus uraltani, Iiro kommentoi.

Ex-taikuri Iiro Seppänen tekee kansainvälistä uraa: leffoja supertähtien kanssa!
Mieli on tainnut kuitenkin muuttua, ja Iiron julkaiseman raskausuutisen perusteella hän vaikuttaakin sangen onnelliselta.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!