Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
Henry Saaren paino nousi huimasti.

Ex-pornokeisari Henry Saaren paino nousi pikavauhtia 158 kiloon: ”Lääkäri sanoi, ettei häntä kiinnosta” – paljonkertovat kuvat!

Entisen pornotähden Henry Saaren, 54, paino lähti jyrkkään nousuun kesällä 2016, minkä jälkeen hänellä todettiin vakava uniapea. Sitä seurasi keuhkokuume, sairaalabakteeri ja sydämen eteisvärinä. Viime talvena hän kaatui pahasti ja joutui olkapääleikkaukseen. Kierre on vienyt entistä syvemmälle, ja mystinen painonnousu on vain pahentunut. Henry painaa nyt 158 kiloa.

– Paino on noussut 40 kiloa kolmessa vuodessa, vaikka ruokailutapani eivät ole muuttuneet. Mr. Finland -aikoina panoin 89 kiloa, mutta mallinuran jälkeen paino pysähtyi 100–105 kilon paikkeille ja pysyi siinä 30 vuotta. Ei tällaista vatsaa tule normaalilla syömisellä, Henry hämmästelee.

Henry kertoo, että yksin parissa viime viikossa paino on noussut kahdeksan kiloa, vaikka hän on syönyt koko ajan vähemmän.
Henry kertoo, että yksin parissa viime viikossa paino on noussut kahdeksan kiloa, vaikka hän on syönyt koko ajan vähemmän.

Lue myös: Ex-pornotähti Henry Saaren terveysahdinko syvenee: Minua pelottaa!

Takaapäin Henryn painonnousua on vaikea uskoa, sillä kiloja on kertynyt ainoastaan vatsan alueelle.
Takaapäin Henryn painonnousua on vaikea uskoa, sillä kiloja on kertynyt ainoastaan vatsan alueelle.

Syynä testosteronivaje?

Henry itse epäilee kärsivänsä testosteronivajeesta, joka on kohtalaisen yleistä hänen ikäisillään miehillä. Hänen testosteroniarvokseen mitattiin kesällä 6,5–7,2 nanomoolia litrassa, kun miesten viitearvot ovat 10–38 nmol/l. Lääkäreiden mielestä hän kärsii kuitenkin vain ylipainosta. Hänelle ole suostuttu määräämään testosteronikorvaushoitoa, vaan hänen on käsketty laihduttaa.

Painon nousu johtuu Henryn oman veikkauksen mukaan testosteronivajeesta. Testosteronin määrä oli mittauksessa selvästi alle miesten viitearvojen.
Painon nousu johtuu Henryn oman veikkauksen mukaan testosteronivajeesta. Testosteronin määrä oli mittauksessa selvästi alle miesten viitearvojen.

 

– Eräs lääkäri sanoikin suoraan, ettei häntä kiinnosta. Minulle on vain hoettu, että syön liikaa, vaikka olen koko elämäni treenannut ja tiedän kyllä, kuinka pysyä kunnossa. Kilpirauhaslääkityksen lääkäri sanoi myöntäneensä minulle säälistä, Henry ihmettelee.

Henryn paino on jatkanut selittämätöntä nousuaan. Haastattelun aamuna hän oli noussut sängyllään istumaan, jolloin sänky petti alta.
Henryn paino on jatkanut selittämätöntä nousuaan. Haastattelun aamuna hän oli noussut sängyllään istumaan, jolloin sänky petti alta.

 

Henry epäilee tylyn kohtelun saattavan johtua siitä, että hän on kritisoinut terveydenhoitoa julkisesti. Henry kertoi aikaisemmin Seiskalle, että vartijat heittivät hänet ulos lääkäristä.

Lue lisää: Pahoista terveysongelmista kärsivä Henry Saari meni lääkäriin – vartijat heittivät tylysti ulos: ”Poikanikin alkoi itkeä!”

– Olin Mehiläisen tapahtumia edeltäneenä iltana televisiossa Efter Nio -ohjelmassa, jossa kerroin julkisesti, etteivät lääkärit suostu minua tutkimaan. Laskun verukkeella ulosheittäminen saattoi olla näpäytys siitä, hän pohtii.

Vuonna 2006 Henry oli näin laihassa kunnossa. Hänen painonsa pysyi samana viime vuosiin asti.
Vuonna 2006 Henry oli näin laihassa kunnossa. Hänen painonsa pysyi samana viime vuosiin asti.

Videolla Henry kertoo tilanteestaan!

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Sami Sinokki
Kuvat:
Pasi Murto ja Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!