Skip to main content
Niina Kuhta

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Niina Kuhta on Miss Plus Size 2018: En osannut odottaa, että voitan kilpailun!

Helsingistä kotoisin oleva hääpukuliikkeen omistaja Niina Kuhta kruunattiin Miss Plus Size 2018 -kilpailun voittajaksi perjantai-iltana Vanajanlinnassa.

- En osannut odottaa, että vien kisan voiton, kyyneliä vuodattanut Niina kertoi Seiskalle perjantai-iltana.

Niina on tullut työnsä puolesta tutuksi miljoonayleisölle, sillä hän on esiintynyt muun muassa Ensitreffit alttarilla- ja Jutta ja huikeat häädieetit -ohjelmissa. 

- Olen ollut onnekas, kun minua on kysytty mukaan lukuisiin tv-ohjelmiin. Hääalan kehittäminen Suomessa on ollut elämäntyöni ja rakastan työtäni. Minulle on tarjottu omaa tv-ohjelmaa, ja sitä ruvetaan puuhaamaan ennemmin tai myöhemmin, Niina Kuhta kertoo Seiskalle.

Hän kertoo tehneensä päätyönsä ohella myös mallintöitä.

- Minut pyydettiin plusmalliksi häämessuille, jossa olin samassa näytöksessä hallitsevan Miss Suomen Michaela Söderholmin ja Miss Plus Sizen Marjaana Lehtisen kanssa. Vitsailimme aiheesta, että lähtisin mukaan kilpailuun. Kun saimme niin paljon positiivista palautetta plussamallistosta, niin alkoi kilpailu pyöriä mielessä. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, Niina kertoo.

 

 

 

 


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!