Emilia Poikkeuksen, 26, uusi rakas on rikas lääkäri: vuositulot yli 220000 euroa - ikäeroa 11 vuotta!
Kuten Seiska tällä viikolla uutisoi, seurapiirikaunotar Emilia Poikkeus, 26, on jälleen rakastunut nainen.
Aiemmin ex-kansanedustaja Mikael Jungnerin kanssa avoliitossa ollut Emilia on seurustellut jo jonkin aikaa 37-vuotiaan, yleislääkärinä pääkaupunkiseudulla työskentelevän miehen kanssa.
11 vuotta vanhempi mies löytyi Emilian lähipiiristä, sillä uusi rakas on Emilian parhaan ystävän Emilia Laguksen entinen aviomies. Emilia Lagus puolestaan muistetaan myös seurustelusta tv-persoona Tuomas Enbusken kanssa.
– Suhde tuli aika yllätyksenä itsellenikin, mutta olemme kaikki tyytyväisiä tilanteeseen. Kysyin Emilialta luvan suhteeseen ennen kuin mitään ehti tapahtua, umpirakastunut Emilia Poikkeus kertoo Seiskalle.
Emilia on viettänyt viime ajat tiiviisti uuden rakkaansa kanssa ja pariskunta on lomaillut yhdessä ainakin Dubaissa viime vuoden lopulla.
Yleislääkärinä yksityisellä puolella työskentelevällä rakkaalla on millä mällätä, sillä hänen ansiotulonsa olivat vuonna 2016 huimat 221 013 euroa. Pääomatuloja miehellä ei ollut.
Pariskunta on ollut aktiivinen suhteestaan sosiaalisessa mediassa, sillä sekä Emilia että uusi rakas ovat julkaisseet lemmekkäitä yhteiskuvia ja he myös ovat kommentoineet toistensa kuvia.