Extreme Duudsoneista tuttu Jarno Laasala purki sisällään pitkään kyteneitä tuntemuksiaan sosiaalisessa mediassa.
Jarno julkaisi Instagram-tilillään pitkän kirjoituksen, jossa hän avautui riittämättömyyden tunteestaan. Julkaisemassaan kuvassa hän poseeraa hotellihuoneen parvekkeella Los Angelesissa.
- Olen henkisesti piiskannut ja solvannut itseäni siitä että en ole riittävän hyvä, että minun pitäisi olla parempi, EN riitä ennen kuin olen menestynyt tässä kaupungissa. Ja mikään pieni menestys ei riitä. Sen pitää olla suurta…oma ohjelma, elokuva, ohjaustyö ja sitä kautta voin olla onnellinen. Tämä on johtanut valtavaan ahdistukseen ja alas painettuihin tunteisiin, Jarno kirjoitti.
Hän kertoi vierailleensa Los Angelesissa edellisen kerran lähes puoli vuotta sitten. Parvekkeen näkymä herätti hänessä voimakkaat tuntemukset, jotka hän halusi purkaa ihailijoilleen.
- Yhtäkkiä kaikki tuntemattomat tunteeni nousevat pintaan. Romahdan parvekkeen lattialle itkien. Vihdoin tunnen ja uskallan tuntea nämä tunteet, joita en ole osannut tuntea niiden 14 vuoden aikana joina olen täällä vieraillut tai asunut. Tunnen pelkoa, jännitystä, riittämättömyyttä, koti-ikävää, ahdistusta. Itku tuntuu hyvältä. Olen uskonut että tämä kaupunki voisi korjata minut, jos menestyisin täällä niin olisin ehjä ihminen. Ymmärrän että se on valhe. Riitän tällaisena kuin olen.