Dome Karukoski myöntää: Elokuva Almasta kiinnostaisi!

Dome Karukoskea kiinnostaisi elokuva Almasta.
Mainos
Mainos päättyy

Tuottaja Dome Karukoski, 41, laittoi ensimmäiset rattaat pyörimään Veljeni vartija -elokuvan toteuttamiseksi, kun hän kävi lounaalla Cheekin ja tämän managerin Carla Ahoniuksen kanssa.

Yksi asia Veljeni vartija -elokuvassa hävettää Cheekiä: En ole pystynyt mitenkään katsomaan!

– Istuimme lounaalla jo ennen JHT Musta lammas -kirjan julkaisua. Jare alkoi avata tarinaansa ja puhui läheisistä väleistä kaksosveljensä Jeren kanssa. Siihen tarinaan pystyy samaistumaan. Tuntui, että siinä on elokuvan ainekset kasassa, Dome kertoo.

– Almalla on aika epäsuomalainen tarina, niin kuin on Jarellakin, Dome Karukoski sanoo.
– Almalla on aika epäsuomalainen tarina, niin kuin on Jarellakin, Dome Karukoski sanoo.

Cheek myöntää: Veljeni vartija -elokuva on herkkä paikka äidilleni!

Mainos
Mainos päättyy

Suomessa ei ole juuri ollenkaan tehty elokuvia nuorista tähdistä.

– Vaikea uskoa, että Suomesta löytyi noin iso artistitarina. Elokuvaan ei riittäisi vain, että ihmistä seurattaisiin risuista ruusuihin, siinä pitää olla paljon muutakin.

– Minua kiinnostaa myös Alma, menisin ehdottomasti katsomaan hänen elokuvansa. Ihailen häntä, hän on nuori voimakas nainen, joka rynnii maailmalla ja tekee uskomatona jälkeä. Se on aika epäsuomalaista, niin kuin Jarenkin tarina on.

Veljeni vartija -ohjaaja JP Siili yllättyi Cheekin asenteesta: Jouduin pakottamaan hänen ikuisen traumansa kurkusta alas!

Domen omakin ura on nousukiidossa, sillä hän pääsi ohjaamaan Sormusten herra -kirjailija J.R.R. Tolkienista kertovan elokuvan.

– Sen verran voin kertoa, että kuvaukset on tehty, ja se oli tosi mahtava kokemus. Sain aika monta suomalaistyyppiä mukaan kameran taakse. Nyt sitä leikataan, mutta ensi-illasta en osaa sanoa vielä mitään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan