Benjamin Peltonen yllättää: harkitsee musiikin suhteen radikaalia muutosta!

Tähdet, tähdet -kilpailusta tuttu laulaja Benjamin Peltonen saapui seuramaan suoraa Tanssii tähtien kanssa -lähetystä.
- Minun piti tulla katsomaan lähetystä jo muutama viikko sitten, mutta tuolloin suunnitelmat menivät uusiksi. Lähtisin mielelläni mukaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, jos minua kysyttäisiin. Vielä ei ole kysytty, Benjamin kertoi Seiskalle ennen suoran lähetyksen alkamista.
Helsingissä asuvan Benjaminin kevääseen kuuluu keikkailua ja normaalia arkea.
- Kolme viikkoa sitten julkaisin Bad Luck Love -kappaleen. Teemme koko ajan uutta musiikkia. Suomessa on vaikea lyödä läpi englanninkielisellä musiikilla, joten on mahdollista, että rupean tekemään musiikkia jatkossa suomeksi. Kirjoitan koko ajan uusia kappaleita ja olen koittanut kirjoittaa myös suomeksi kappaleita, Benjamin kertoi.
Tähdet, tähdet -ohjelma kasvatti Benjaminin fanikantaa.
- Ennen nuoret tunnistivat minut, mutta nykyisin äitini ikäiset naiset tunnistavat minut yöelämässä. He tulevat juttelemaan ja haluavat lapsilleen yhteiskuvia.
Tanssiminen on suuressa roolissa Benjaminin arkea.
- Minulla on keikoilla tanssijoita ja parhaat ystäväni itse asiassa ovat tanssijoita. Treenaan itsekin tanssimista, Benjamin paljasti.