BB-Janican villi ilta - suutelua ja sylitanssi kollegalle!

Big Brother 2011 -voittaja Janica Kortman ja BB 2008 -kaudelta tuttu Jari-Matti Kurri viihtyivät hyvin yhdessä BB 2012 -finaalibileissä helsinkiläisessä The Tiger -ravintolassa sunnuntaina 2. joulukuuta.Janica ja Jari-Matti suutelivat useaan otteeseen: parin läheiset välit eivät jääneet muilta asiakkailta huomaamatta. Janica myös antoi kollegalleen sylitanssin.- Ei meillä oo lämpimät välit, Jari-Matti kiemurteli tuoreeltaan Seiskalle.Janicalla oli hieman erilainen näkemys tapahtuneesta.- Ehkä meillä on jotain.Janican ihannemiehen ominaisuuksiin kuuluvat rehellisyys ja miesten juttujen taitaminen. Lisäksi se, että hänet saa nauramaan on tärkeää."Lopetan riisumisen ja juomisen!"Janica kertoo aikovansa lopettaa keikkailun, riisumisen ja juomisen.- Palaan nyt vuodenvaihteen jälkeen kokopäiväisesti kirjanpitoduuniin. Olen lasteni kanssa ja nautin elämästä. Aion myös etsiä elämäni miehen, Janica kertoo.BB-voittajaa ei tulla jatkossa paljon näkemään, sillä hän kaipaa yksityisyyttä.- Vuoteni on ollut ihan kiva, mutta minulla ei ole tarve olla julkisuudessa. Aion myös jättää alkoholin kokonaan nyt vuodenvaihteessa.Lopullisesti, vai kuinka pitkäksi aikaa?- No mä yritän niin, etten enää kaada alkoholia kurkusta alas vuodenvaihteen jälkeen. Teen sen ihan itseni takia, jotta olisin parempi esimerkki muille. Lisäksi alkoholi on ihan hirveää myrkkyä, Janica kertoo.[content id=520364]SEISKA-TV: Katso Janican ja Jari-Matin villi video tästä!TSEKKAA MYÖS:Big Brother -kilpailijat alla olevalla videolla: Sarah Nousiainen, Tommi Riihimäki, Tea Mirhola, Antti Kurhinen, Henna Kalinainen, Jarmo Uusitalo, Jonna A. Kumpula, Tero Savikuja, Johanna Pulkkinen, Pia Sarkkinen, Irina Bril, Lotta Kangas, Joni, Petteri Koskela, Salar Moraweji, Jonna I. Saari, Anne Sipolainen, Tomi Grönroos ja Katarina Bjurs. Miten heidän iltansa sujui?!VIDEOT: BB 2012 kosteat finaalibileet![/content]