Awws! Tältä näyttää ala-asteikäinen Suvi Teräsniska! Ysärilapset, muistatteko tämän lelun?

Kolmatta lastaan odottava iskelmälaulaja Suvi Teräsniska on ollut hurmaava tapaus jo lapsena.
Laulaja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa hän lukee iltasatua pikkuveljelleen.
- Mun pikkuveli on tänään 19 vuotta, Suvi kirjoitti kuvan yhteyteen.
Suvilla ja hänen pikkuveljellään on ikäeroa kymmenen vuotta, joten laulaja on kuvassa noin 10-11-vuotias.
Sängyn päädyn päälle on aseteltu lelu, jonka varmasti monet ysärilapset muistavat. Keltainen, hieman möhömahainen otus on Teletapit-sarjasta tuttu Laa-Laa. Kyseistä lastenohjelmaa näytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.
Suvilla ja hänen ääniteknikkopuolisollaan Simo Aallolla on vuonna 2015 syntynyt Terho-poika, sekä vuonna 2016 syntynyt Toivo-poika. Laulaja paljasti taannoin, että he ovat saamassa perheenlisäystä. Kolmas raskaus on edennyt puolenvälin tienoille.
Suvi aikoo keikkailla raskaudesta huolimatta joulukuun 21. päivä saakka, kunnes jää pidemmälle tauolle.
- Mutta aion toki tehdä musiikkia myös äitiyslomallani, Suvi kommentoi Seiskalle.
LAULAJA SUVI TERÄSNISKA JATKAA TÖITÄ ÄITIYSLOMALLA – ”TOISET SANOVAT, ETTÄ SYNNYTÄN BÄNDIÄ!”