Avoliitossa elävät missikaunotar Vivian Virkki ja Idols-laulaja Joseph Miettinen: Emme ole mustasukkaisia!

Ohikulkijoiden päät kääntyvät, kun Miss Suomi -finalisti Vivian Virkki 25, ja hänen poikaystävänsä Joseph Miettinen, 27, käyskentelevät kuvattavina Helsingin Tokoinrannassa.
Näyttävä pariskunta on ollut yhdessä jo vuosia.
He tutustuivat toisiinsa, kun Jose pyysi Viviania esiintymään hänen ja erään toisen artistin musiikkivideolle. Projekti ei lopulta toteutunut, mutta kaksikon välille syttyi ystävyys, josta puhkesi myöhemmin rakkaustarina.

Avopari asuu nykyään Helsingin Hakaniemessä. Heillä on selkeät unelmat.
– Kun tapasimme ensimmäisiä kertoja, Vivian ilmoitti, että hänestä tulee muuten missi. Olin vain, että okei, Jose nauraa.
Vuosien saatossa on nähty useita kertoja, että missien suhteet kariutuvat missivuoden aikana. Vivian ja Jose ovat tietoisia todennäköisyyksistä, mutta eivät pelkää eroa.
– Monelle tulee varmasti julkisuus yllätyksenä, eikä kotona odottava puoliso osaa välttämättä tukea tyttöystäväänsä. Olen käynyt itse läpi julkkisrumban Idolsissa, joten tiedän, mitä on tulossa, Jose vakuuttaa.

Vivian arvostaa puolisonsa julkisuuteen liittyviä vinkkejä. Hän on myös varma, ettei mahdollinen voittokaan kaataisi parisuhdetta.
– Olemme tiimi ja tuemme toisiamme. Osaamme myös olla erossa toisistamme, koska luottamus on niin vahva. Emme kumpikaan tunne mustasukkaisuutta toisistamme, Vivian painottaa.