Avioerohakemus jättämättä: Toni Nieminen etsii silti naisseuraa Tinderissä – kuvat!

Toni Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Ex-mäkikotka Toni Nieminen on bongattu suositusta deittiapplikaatiosta Tinderistä naisseuraa etsimässä. Seiskan saamien tietojen mukaan ex-mäkikotkan profiilissa ei ole lainkaan esittelytekstiä.

Aviokriisin keskellä rypevä Toni ja hänen vaimonsa Heidi eivät ole jättäneet avioerohakemusta, mutta se ei ole näköjään estänyt Tonia heittämästä verkkoja vesille.

Tinderiin liittyminen ei ole ensimmäinen kerta, kun Toni on etsinyt seuraa avioliittonsa ulkopuolelta. Seiska uutisoi muutama viikkoa sitten Tonin antautuneen himojen vietäväksi Lahden MM-hiihtojen aikana. Hänet nähtiin läheisissä tunnelmissa punertavahiuksisen naisen kanssa Armas-yökerhossa Lahdessa helmikuun lopussa.

− Ilman vihkisormusta esiintynyt Toni kaappasi tummanpunertavatukkaisen naisen tanssin pyörteisiin ravintolan karaokepuolella. Tanssin lomassa he halailivat toisiaan estoitta. Ilmeisesti he eivät tunteneet ennestään vaan tutustuivat illan aikana. He liimautuivat toisiinsa kiinni ja vaihtoivat kosteita pusuja välittämättä sivullisten katseista, Seiskalle supistiin.

Toni myönsi taannoin Seiskalle baari-illan tapahtumat, eikä hän omasta mielestään ollut naimisissa Heidin kanssa. Seiska tavoitti tuolloin myös Heidin, joka ei allekirjoittanut Tonin väitteitä suhdekriisistä.

Mainos
Mainos päättyy

− Ihan saman katon alla ollaan täällä. Ei mitään dramaattista ole vireillä, Heidi sanoi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Avioerohakemus jättämättä: Toni Nieminen etsii silti naisseuraa Tinderissä – kuvat!