Australiassa asuva malli Sini Ariell erikoishaastattelussa: Uusi koti ja vauvahaave keskenmenon jälkeen!

Sini Ariell
Mainos
Mainos päättyy

Australiassa asuvan Sini Ariellin, 38, kevät ja kesä ovat olleet täynnä vastoinkäymisiä. Koko perheen eli aviomies Stuart Bondsin, 33 ja Penny-tyttären, 3, elämää on sotkenut tietysti sekä Ausseissa että Suomen-töissä kuviot uusiksi pistänyt koronapandemia. Silti hyvääkin on riittänyt.

– Alkuvuosi oli tosi vaikea, mutta onneksi raskaus- ja vauva-aikana painaneet yksinäisyys ja masennus pysyivät poissa. 

Australian vuoden vaihteen rajujen maastopalojen takia perhe joutui lähtemään evakkoon kotoaan maaseudulta Newcastlen tuntumasta joulukuussa. 

– Tammikuussa pääsimme takaisin kotiin, kun maastopalot olivat talttuneet. Lähin paloseinämä oli sijainnut neljän kilometrin päästä talostamme. Onneksemme asuinalueemme pelastui, mutta naapurustoa se tuhosi, Sini kertoo. 

Maaliskuussa perheen elämää kohtasi suru, kun Sini sai keskenmenon. Kun hän kertoi siitä blogissaan, hän sai satoja tsemppiviestejä ja tukea tuntemattomiltakin. 

Mainos
Mainos päättyy

Viikko keskenmenon jälkeen Australia sulki rajansa koronan vuoksi. Suru lapsen menetyksestä ja karanteeni maaseudulla olivat musertavia. Perheellä ei ollut kanssakäymistä muiden kanssa, eikä liioin kontaktia muuhun maailmaan. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan