Uutiset
Vain Seiskassa!

Arvi Lindin leuka loksahti, kun poika Juha Lind käveli pankkiin Montrealissa – ”He olivat ihan, että Messias on laskeutunut”

29.11.2018 13:33

Tuoreimmasta Seiskasta löytyy harvinaislaatuinen haastattelu yhdestä Suomen tv-historian legendaarisimmasta kanavakasvosta. Huikean pitkän uran Yleisradiossa tehnyt uutisankkuri Arvi Lind, 77, kertoo aukeaman mittaisessa jutussa suhteestaan jääkiekkoon.

Ja miksei kertoisi: onhan kyseisellä lajilla aivan erityisasema Arvin sydämessä.

– Kyllä se (jääkiekko) on elämän suola, hän nyökkää Seiskalle.

Arvi Lind on SaiPan mies henkeen ja vereen.
Arvi Lind on SaiPan mies henkeen ja vereen.

 

Vuonna 2003 eläkkeelle jäänyt tv-konkari on käynyt raittiusseura Zoomin jääharjoituksissa peräti 50 vuotta. Sen lisäksi Arvi tarkastelee tarkalla silmällä muita matseja – varsinkin kotiseutunsa Lappeenrannan kiekkoylpeyden otteita.

– Seuraan tietysti SaiPan pelejä, ja myös pojanpoikieni pelejä Vuosaaren Viikingeissä. Kyllä sitä lätkää meikäläisellä riittää!

NHL:ää Arvi ei enää seuraa yhtä intensiivisesti kuin vielä 1990-luvulla, jolloin hänen Juha-poikansa teki tiliä tarunhohtoisessa. Parhaiten Jokereiden dynastiavuosista muistettava Juha Lind pääsi pelaamaan Dallas Starsissa ja Montreal Canadiensissa kausina 1997-2001.

Arvin poika Juha Lind (oik.) kiekkoili NHL:ssä kaudet 1997-2001.
Arvin poika Juha Lind (oik.) kiekkoili NHL:ssä kaudet 1997-2001.

 

Arvi ei lähtisi ikipäivänä vertaamaan noita kahta kaupunkia keskenään.

– Eihän Dallasissa ollut mitään tajua jääkiekosta, hän naurahtaa.

Sen sijaan Montreal oli ja on edelleen täysin toista maata jääkiekkohulluuden saralla. Arvilla tulee mieleen eräskin esimerkki:

– Kun Juha asteli kerran Montrealissa pankkiin ja siellä kyseltiin hänen työnantajaansa, Juha vastasi, että ”Montreal Canadiens.” Silloin koko sali nousi seisomaan. He olivat ihan, että Messias on laskeutunut keskuuteemme!

Lue lisää Arvin huikeita kiekkomuisteluita tuoreimmasta Seiskasta!

Teksti:Eetu Ampuja
Kuvat:MAtti Matikainen, Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

KATSO SEURAAVAKSI

Katso video!

Big Brotherista häädetty Vili lyttää tylysti koko ohjelman: ”Tylsin kausi kautta aikojen – en odottanut BB-talolta näin suurta tylsyyttä!”

Katso video!

Jari-Matti Latvala sai kaksi superuhkeaa povipommia mylvimään: ”Ruikkiiko se, kun sitä painelee?” - katso video!

Katso video!

BB-Valvomo: ”Anoppikokelas lupasi vedellä pitkin korvia!” Markon kielisuudelma Paulan kanssa oli liikaa?

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!