Arttu Wiskari ja Pauliina-rakas juhlistavat vihdoin häitään: Emme lähde häämatkalle lasten ja vesirokon takia!

Arttu Wiskari Serenassa Supermarsu -pressissä.
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Arttu Wiskari, 32, on lukuisien hittikappaleiden lisäksi vaihtanut jalkaansa tällä kertaa näyttelijänsaappaat. Arttu esittää Paula Norosen Supermarsu -kirjaan pohjautuvassa elokuvassa isäpuolta. Tosielämässä Artun ei tarvitse esittää isäpuolta, sillä hän on kahden lapsen isä ja aviomies.

Arttu ja hänen puolisonsa Pauliina tutustuivat vuonna 2012 ja naimisiin pariskunta menikin jo vuoden päästä.

- Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, tultiin heti alusta alkaen todella hyvin juttuun.  Pauliina asui sillä hetkellä Espanjassa, eikä hän tiennyt Mökkitie -kappaletta tai muutakaan, joten hän käyttäytyi hyvin erilaisesti kuin mitä muut yleensä käyttäytyvät minua kohtaan, Arttu totesi Seiskalle Supermarsu -pressitilaisuudessa. 

Vuonna 2013 pariskunta ei ehtinyt avioitumisesta huolimatta viettää häitään. Neljä vuotta myöhemmin Arttu ja Pauliina pääsevät vihdoin ja viimein juhlimaan rakkauttaan ystäviensä ja sukulaistensa edessä. Artun keikkakalenteri näyttää kesäkuulle myös hyvin tyhjää, joten aikaa on myös hääjärjestelyille. 

- Juhlimme 150 hengen voimin maalla häitämme. Paikkaa en voi paljastaa, koska juhliin tulee aika paljon Pauliinan sukulaisia.

Mainos
Mainos päättyy

Pariskunnan teemaväreinä häissä ovat musta ja valkoinen. Hääetikettejä pariskunta ei turhaan noudata, sillä Arttu on nähnyt jo morsiamen puvun ja musta ei ole se ihan perinteisin värivalinta.

- Olemmehan olleet naimisissa jo aika monta vuotta, joten uskaltauduin näkemään Pauliinan puvun, Arttu naurahtaa. 

Arttu on toiminut hääsuunnittelussa seremoniamestarina ja juhlat koostuvatkin pitkälti eri ohjelmanumeroista. 

- Meillä on luvassa ihan älyttömästi ohjelmaa. Bilebändistä dj:hin. Tanssimaan en kuitenkaan suostu, Arttu naurahtaa, kun toimittaja kysyy mahdollisista tanssiesityksistä. 

Artulla on pysynyt lähes aina sama ystäväporukka

- En ole koskaan ollut sellainen tyyppi, joka helposti tutustuu ihmisiin, joilla on julkinen työ. Mutta kyllä häihin muutama tuttu nimi tulee, kuten sydänystäväni Samae Koskinen.

Kattavan hääohjelman lisäksi häät kestävät kaksi päivää ja seuraavana päivänä Artulla ja hänen vaimollaan Pauliinalla on tarkoituksena tehdä loppuruuista pyttipannua ja viettää rentoa aikaa.

Mainos
Mainos päättyy

- Uskon, että aamulla useampi puhaltaa 0, 5 promillea, joten on parempi, ettei vieraiden tarvitse heti lähteä, Arttu toteaa.

 Vaikka Arttu ei suostukaan tanssiesityksiin, niin yhdestä traditiosta täytyy pitää kiinni.

- Tanssimme häävalssin Juha Tapion kappaleen Vuodet vieriä saa tahtiin. Tykkäämme vaimon kanssa todella paljon Juhasta ja käymmekin usein hänen keikoillaan, Arttu toteaa ja jatkaa:

- Häämatkalle emme kuitenkaan lähde, koska lapset ovat niin pieniä ja heillä oli vasta vesirokkokin. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan