Apulanta-laulaja Toni Wirtanen paljastaa keikkarituaalinsa: ”Elämäni on liian hyvä rokkibändin artistiksi!”

Toni Wirtanen paljastaa keikkarituaalinsa.
Mainos
Mainos päättyy

Marraskuussa Apulanta-yhtyeen kanssa kiertueelle suunnannut Toni Wirtanen myöntää kaivanneensa takaisin yleisön eteen, sillä kesän festivaalikeikkojen jälkeen hän oli esiintynyt ainoastaan Espanjan Fugefesteillä. Ennen jokaista keikkaa hän kuitenkin miettii, voisiko olla nousematta lavalle.

Toni miettii ennen jokaista keikkaa, voisiko olla nousematta lavalle.
Toni miettii ennen jokaista keikkaa, voisiko olla nousematta lavalle.

Tanssileski Toni Wirtanen perhearki muuttui Jannika-vaimon TTK-kilpailun myötä: ”Rouvan vanhemmat auttavat kodin pyörittämisessä!”

Apulanta täyttää parin vuoden päästä 30. – Parasta musiikin tekemisen ja veljeyden lisäksi ovat olleet lukuisat tekemämme spesiaalijutut.
Apulanta täyttää parin vuoden päästä 30. – Parasta musiikin tekemisen ja veljeyden lisäksi ovat olleet lukuisat tekemämme spesiaalijutut.

– Negatiivisen energian lataaminen toimii rituaalinani. Elämäni on liian hyvä rokkibändin artistiksi, joten pyrin kerryttämään pääni sisällä Instagram-paskaa, josta ammennan voimani esiintymisiini. Musiikkimme on luonteeltaan aika väkivaltaista, joten räjähdyspiste ja tunne pitää rakentaa ennen jokaista keikkaa.

Mainos
Mainos päättyy

Apulanta-muusikko Toni Wirtanen nauttii isyydestä: ”Ajan keikoilta yöksi himaan!”

Apulanta on ollut kasassa pian 30 vuotta. Tuona aikana Toni ei ole ottanut kertaakaan yhteen yhtyeen rumpalin Sipe Santapukin kanssa.

– Ehkä se johtuu siitä, ettemme ota itseämme liian vakavasti. Vaikka taide on vitun vakavaa, osaamme nauraa kaikelle. Olemme pitkäkestoinen yhtye, sillä Tuukka Temonen soitti yhtyeessämme 12 vuotta ja Parta-Sami yli 10 vuotta. Tuorein jäsenemme Ville on kuulunut yhtyeeseen jo viisi vuotta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan