Aku Hirviniemi katosi työkavereiltakin: täällä hän viettää hiljaiseloa!

Näyttelijä Aku Hirviniemi, 36, vetäytyi Possesta lokakuun lopussa, kun lääkäri määräsi hänet hiljentämään työtahtiaan. Aku katosikin julkisuudesta täysin, eivätkä edes kaikki työkaverit tienneet, minne rakastettu näyttelijä on vetäytynyt.
Esimerkiksi Luokkakokous-kollega Jaajo Linnonmaa kaipasi Akua Luokkakokous 2 -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.
− En tiedä, missä Aku on. Hyvä kysymys. Harmi, ettei hän ole täällä. Kaveria on ikävä, elokuvan yhtä pääroolia näyttelevä Jaajo vastasi uteluihin kollegansa tilanteesta.
Maan nielemäksi Aku ei kuitenkaan joutunut. Seiska bongasi Akun kotikaupungistaan Riihimäeltä toissa viikon lopulla. Aku on viihtynyt rauhallisten kotiaskareiden parissa muun muassa pihatöitä tehden ja Metku-koiran kanssa lenkkeillen.
Sen verran meno on kuitenkin rauhoittunut, että Akun hankkiman CLS-öky-Mersun päälle kertynyt lumipeite kertoi, että aivan äskettäin ei ainakaan autolla ole liikuttu.
Katso tänään ilmestyneestä seiskasta Akun paparazzikuvat!