Hyppää pääsisältöön
Turkka Mastomäki valmistautui fyysisesti Aallonmurtaja-rooliin.

Aallonmurtaja-sarjan tähti Turkka Mastomäki kasvatti lihaksia ja vatsaansa – ”Käteni tulehtui!”

Turkka Mastomäki, 48, näyttelee Aallonmurtaja-sarjan pääroolia Upia, joka istuu sarjan toisella kaudella vankilassa.

Rooliaan varten näyttelijä kehitti itseään niin henkisesti kuin fyysisesti.

Turkka aloitti salitreenaamisen kaksi kuukautta ennen kuvauksia.

– Tein sitä niin innolla, että lopulta oikea käteni tulehtui, enkä voinut käydä salilla puoleen vuoteen. En ole enää mikään nuori, joten täytyy muistaa myös levätä.

Turkka näyttelee Aallonmurtajat-sarjan rikollispomoa Upia. Tarinassa on vahvasti mukana myös roolihahmon vaimo Tuula (Maria Ylipää) ja heidän lapset.
Turkka näyttelee Aallonmurtajat-sarjan rikollispomoa Upia. Tarinassa on vahvasti mukana myös roolihahmon vaimo Tuula (Maria Ylipää) ja heidän lapset.

 

Lue myös: Näyttelijäkomistus Turkka Mastomäki myöntää: ”Olen parisuhteessa” – uusi rakas on upea laulajakaunotar!

Lihaksien kasvattamisen vastapainoksi mies kasvatti myös vatsaansa.

– Maha kasvoi sitä mukaa kuin lihakset.

Lue myös: Näyttelijä Turkka Mastomäki ja laulajakaunotar Anette lemmenlomalle – huurteiset huulilla lentokentällä!

Henkistä valmennusta rikollisen rooliin Turkka haki ex-taparikollisilta sekä ystäviltään.

– Tein omaa empiiristä tutkimusta, ja keskustelin ystävieni kanssa, jotka ovat toimineet vahvasti lain toisella puolella.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Timo Korhonen ja MTV

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!