Vankila uhkaa! Shakiraa syytetään veropetoksesta - edessä jopa 8 vuoden kakku

Latinolaulaja Shakiraa, 45, epäillään veropetoksesta.
Syyttäjä vaatii Shakiralle jopa kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta.
Laulajan väitetään jättäneen maksamatta veroja Espanjaan jopa 14,5 miljoonan euron edestä.
Pettämishuhut vellovat! Shakira heitti miehensä ulos - ambulanssikyyti puhutti
Syyttäjän mukaan verot ovat jääneet maksamatta vuosina 2012-2014, jolloin Shakira ei omien sanojensa mukaan ole asunut Espanjassa.

Syyttäjän esittämien dokumenttien mukaan Shakiran virallinen asuinsija olisi kuitenkin löytynyt juurikin Espanjasta. Tietojen mukaan laulaja osti itselleen vuonna 2012 jopa talon Barcelonasta, jossa Shakira asui silloisen puolisonsa ja vuonna 2013 syntyneen poikansa kanssa.
Mahdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi Shakiraa vaaditaan maksamaan sakkoja 23 miljoonan euron edestä.
Shakiran edustajat kommentoivat syytöksiä ja painottivat laulajan olevan "varma syyttömyydestään".