Tanskan kruununprinsessa Marylla otti aikansa sopeutua rooliinsa: Siihen ei ole reseptiä

Kun Marysta, 50, tuli Tanskan kruununprinsessa, ei hän saanut käsikirjaa rooliinsa. Hän selvisi haastavasta tehtävästä rakentamalla roolista itsensä näköisen.
– Kruununprinsessaksi tulemiseen ei ole reseptiä. Tietysti oli odotuksia, perinteitä ja velvoitteita jatkettavana, mutta minun piti löytää oma tapani olla kruununprinsessa. Se otti oman aikansa.
Marylle on tärkeää antaa ääni vaiennetuille ja samalla rikkoa tabuja, kuten puhua avoimesti perheväkivallasta, yksinäisyydestä ja kiusaamisesta.

Viisikymppisiään juhliva kruununprinsessa Mary: Nautin jokaisesta sekunnista Frederikin rinnalla
Tulevaa rooliaan kuningattarena Mary ei halua liiaksi miettiä. Hänelle olennaisinta on keskittyä ja olla läsnä nykyhetkessä.
– Odotan innolla, mitä kaikkea minulla on edessäni. Haluaisin nähdä, kuinka lapseni varttuvat aikuisiksi ja perustavat perheensä.
Maryn puheista päätellen kuningatar Margareeta, 81, on leppoisa anoppi.
– Rakastan kuningatarta todella paljon. Meillä on hyvä, syvällinen ja luottamuksellinen suhde, Mary kuvailee.