Richard Gere teki jättivoiton talokaupoilla – tämän takia Hollywood-tähti myi piilopirttinsä

Näyttelijä Richard Gere oli juuri saanut purkitettua elokuvansa Kuningas Daavid, Ei armoa ja Valtapeli, kun hän osti 1,5 miljoonalla dollarilla kartanon tontteineen Pound Ridgessä New Yorkin osavaltiossa vain noin tunnin ajomatkan päässä Manhattanin hälystä.
Viime syksynä eli 35 vuotta myöhemmin 72-vuotias Richard laittoi upean maalaiskotinsa myyntiin.

Talossa riittää muistoja, sillä onhan hurmurinäyttelijä elänyt Pound Ridgessä kaikkien kolmen vaimonsa, huippumalli Cindy Crawfordin, 55, näyttelijä Carey Lowellin, 60, ja nykyisen puolisonsa Alejandran, 38, kanssa. Tai kenties juuri tämä on syy päätökselle, että Richard ja Alejandra ostivat perheelleen uuden kartanon parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä North Salemista. On toki mahdollista, että Richardin muuttopäätökseen vaikutti korkea verotus: kartanon asukkaalta peritään vuosittain noin 180 000 euroa veroa.
Richard Gere: Tästä syystä Hollywood syrjii minua!
Muutaman kuukauden myyntiajan jälkeen Richard Geren koti on mennyt kaupaksi noin 25 miljoonalla eurolla.
Kartanossa on kahdeksan makuuhuonetta, yhdeksän kylpyhuonetta ja kaksi erillisvessaa. Asuintilaa on kaikkiaan yli tuhat neliötä. Vuosien saatossa Richard on ostanut talonsa ympäriltä lisää maata. Myynnin aikaan tontti oli jo yli 19 hehtaarin kokoinen.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!