Norjan hovin Maud Behn avautuu elämästään: Osaan nykyään paremmin samaistua muiden vaikeuksiin

Norjan prinsessa Märtha Louisen esikoistytär Maud Behn, 19, avautuu elämästään Dagens Näringsliv -lehdelle.
Ensi jouluna tulee kuluneeksi kolme vuotta Maudin isän Ari Behnin itsemurhasta. Kuoleman jälkeisistä päivistä tytär muistaa shokin, mutta on jälkikäteen ylpeä selvittyään pahimmasta.
– Osaan nykyään paremmin samaistua muiden vaikeuksiin. Arvostan myös ympärilläni olevia ihmisiä enemmän. Olen läsnä hetkessä, Maud sanoo.

Isän kuoleman jälkeen Maud ymmärsi, miten lähellä mielenterveystyö on hänen sydäntään. Siitä tuli elämäntehtävä, josta hänet on jo useaan kertaan palkittu. Arin hautajaisiin teinityttö kirjoitti koskettavan puheen.
– En ollut koskaan puhunut niin isolle joukolle ihmisiä. Hermostutti hirveästi, mutta minun oli tehtävä se, oli tärkeää olla avoin.

Lapsena Maud ei ymmärtänyt elävänsä poikkeuksellisessa perheessä.
– Olin tottunut siihen, en tiennyt muusta. Tietysti oli joskus outoa olla julkisuudessa, mutta koen, että olen pystynyt elämään melko normaalia elämää.
Norjan prinsessa Märtha Louisen Maud-tytär tekee uuden aluevaltauksen – ”Täynnä toivoa maailmalle”
Viime keväänä Maud päätti lukion ja kertoo nyt viettävänsä välivuotta, jonka haluaisi käyttää maalaamiseen ja työntekoon.
– En ollut erityisen hyvä koulussa, joten on siistiä saada tehdä, mitä lystää. Antaa aikaa itselleen, Maud toteaa.