Näyttelijäkomistus Timothée Chalamet yhdistettiin kuumaan huippumalliin: pusuja ja tanssia?!

Näyttelijäkomistus Timothée Chalamet’n, 26, viime viikonlopun huhutaan sujuneen railakkaissa merkeissä. Kuten monet muutkin megajulkkikset, Timothéekin nähtiin nauttimassa jättimäisistä Coachella-festivaaleista Kalifornian maisemien keskellä.
Huhut näyttelijän sutinoista alkoivat, kun hänet bongattiin yhdessä Victoria’s Secret mallinakin tunnetun vaikuttajan Sarah Talabin, 22, seurassa. Kaksikko oli katsomassa Swedish House Mafian ja The Wknd:n keikkaa viime sunnuntaina.
Sarahilla on Instagram-tilillään yli 1,5 miljoonaa seuraajaa, ja hänet tunnetaan mallina sekä aktivistina. Timothée puolestaan on tuttu monille uudesta Dyyni-elokuvasta.

Instagramissa suosittu juorutili Deuxmoi julkaisi aiheesta tarinat-osiossa.
Sille tulleen vinkin mukaan Timothée olisi ”suudellut ja tanssinut” mallikaunottaren kanssa. Tilille tosin vinkkailtiin myös, että Timothée olisi viihtynyt muidenkin mallien läheisyydessä kyseisenä iltana festareiden vip-alueella.
Mallitähti Sarah itse päivitti Instagram-tarinaansa videon, johon oli laittanut tekstiksi ”Paras ilta parhaassa seurassa.”. Hän oli merkannut Call Me By Your Name -elokuvasta tunnetun Timothéen mukaan julkaisuun.
Sarah myöntää myös Page Six -lehdelle, että hän oli Timothéen kanssa tuona iltana. Mahdolliset utelut suuteluista hän kuitenkin väistää täysin.